Heinjokelaisten perinteinen syystapaaminen keräsi noin sata heinjokelaistaustaista Pohjanpirtille.
Heinjokelaisten kolmaskymmenes syystapaaminen pidettiin juuri 90-vuotissyntymäpäiviään juhlineella Karkkilan Seuratalo Pohjanpirtillä noin 100 hengen voimin. Alkusysäys tälle perinteelle tuli aikoinaan, kun ”Karjalan pojat” – muiden muassa Martti Pynninen, Aulis Kääriäinen ja Jari Kääriäinen – tapasivat toripäivinä Karkkilassa. He muistelivat menneitä kuulumisten lomassa, ja siitä syntyi ajatus, että voisihan sitä tavata entisten heinjokelaisten kanssa vähän isommallakin porukalla.
Paikaksi valittiin ensimmäisellä kerralla Nummelan Air Motel, jonne Heinjoen kirkonkylän koulupiirin kylien (Lahdenperä, Savastila, Tuokkola, Kurvila ja Vamppala) väki kutsuttiin tervetulleiksi. Pian tapahtuma kuitenkin laajeni koko pitäjän yhteiseksi.
Tänä päivänä alkuperäisiä Heinjoella syntyneitä oli paikalla viisi henkilöä. Heistä kolme ”tyttöä” oli käynyt kouluakin Heinjoella, kun taas ”pojat” olivat ”vain” syntyneet siellä. Pieneksi alkaa tämä porukka kuitenkin käydä, sillä loput osallistujista ovat alkuperäisten heinjokelaisten jälkipolvia.
Perinne elää siitä huolimatta vahvana. Tällä kertaa paikalle oli saapunut viitisen ensikertalaista. Heistä Rosa Nykvist vakuutti alkavansa käydä karjalaisten tapahtumissa jatkossakin, jotta saa siirrettyä arvokkaat perinteet eteenpäin omille lapsilleen.
Tapaamiseen oli sisällytetty hieno ohjelma jutustelun ja yhdessä syömisen lomaan. Pitopalvelu Marja-Liisa Länsimäki oli loihtinut juhlapöydän koreaksi. Muista järjestelyistä vastasi karjalaistaustaisista jäsenistä koostuva juhlatoimikunta: Leila Wägg, Tanu Wägg, Terhi Koivisto, Saara Virtanen, Katariina Ala-Lipasti ja Päivi Nykvist. Heinjoki-Säätiön hallintoneuvoston puheenjohtaja Ilkka Sintonen johdatteli puheellaan ja tervehdyksellään tapahtuman alkuun, ja musiikillisesta annista vastasi Seppo Soittila. Yhteen ääneen kajahtelivat myös karjalaisten kotiseutulaulut.
Juhani Markus ei päässyt paikan päälle, mutta hän oli kirjoittanut talteen muistojaan Heinjoelta. Nämä muistot esitti Terhi Koivisto, ja ne ovat luettavissa ensi vuoden Heinjokelainen-lehdestä – kuten myös Hannu Bogdanoffin puhe sekä Mikko Porvalin esitelmä.
Karkkilan kirkkoherra Hannu Bogdanoff ehti sunnuntaimessun jälkeen paikalle ja toi tilaisuuteen koskettavan puheenvuoron.
– Niin kauan kuin ihminen muistaa ja vaalii juuriaan, ne ovat osa häntä – osa hänen käsitystään itsestään, omasta minuudestaan ja identiteetistään. Niin kauan kuin heinjokelaiset kokoontuvat yhteen muistelemaan vanhaa kotipitäjäänsä, sen maisemia, historiaa ja tarinoita, heinjokelaisuus säilyy osana jokaisen Heinjoelta lähtöisin olevan identiteettiä. Jos nämä tapaamiset joskus lakkaavat, myös heinjokelaisuus alkaa vähitellen hälvetä. Silloin Heinjoki on enää paikka Venäjällä, Veštševo-niminen kylä, joka ei enää herätä suomalaisissa muistoja eikä mielikuvia, kuului katkelma Bogdanoffin puheesta.
Ohjelmaan on alusta asti kuulunut aiheeseen liittyvä puhe tai esitelmä. Tapahtumaan oli saatu esitelmöimään Viitasaarelta kotoisin oleva karjalaisjuurinen tietokirjailija, tiedusteluhistorian tutkija ja oikeustieteen maisteri, TV:stä tuttu asiantuntija Mikko Porvali.
Hänen mittavan kirjallisen tuotantonsa ja tutkimustensa pohjalta saatiin kuulla pohdintaa siitä, mitä Suomi menetti menettäessään luovutetun Karjalan: kolme kaupunkia (Viipuri, Sortavala, Käkisalmi), kaksi kauppalaa (Koivisto ja Lahdenpohja) sekä 37 kuntaa kokonaan ja osia 20 kunnasta. Tämä vastasi noin 6,5 prosenttia Suomen pinta-alasta.
Se, mitä nämä alueet sisällään pitivät taloudellisesti, liikenteellisesti, sotilaallisesti ja kulttuurillisesti, on valtava kokonaisuus. Luovutetun alueen yksityiset ihmiset menettivät niin maaseudulla kuin kaupungeissa kotiseutunsa, omaisuutensa, sosiaalisen ympäristönsä ja yhteisönsä – henkiset kärsimykset ovat vielä asia erikseen. Esitelmä aiheesta oli kattava ja ajatuksia avaava.
– Kodissa ei ole kyse esineistä tai maapohjasta, vaan sosiaalisesta maailmasta, omasta henkisestä sijainnista maailmanjärjestyksessä. Niinpä kotinsa menettävä ei menetä pelkästään materiaalisia asioita, vaan jotain paljon näitä kalliimpaa. Perhe on yhteiskuntamme perusyksikkö, ja kunkin perheen koti on tämän perusyksikön fyysinen alusta. Yksilötasolla sitä ei voi korvata – jokainen kotinsa menettänyt tietää tämän: onpa se koti menetetty sitten tulipalossa, kotiolojen särkymisen vuoksi – tai viholliselle, kuten karjalaisten osalta oli, Porvali pohti yksilön inhimillisiä menetyksiä.
Surullisinta on, että tämä kaikki on osa nykypäivää myös monelle ihmiselle kaikkialla maailmassa.