KaPon kausi päätökseen voitokkaasti

Karkkilan Pojat järjesti kauden loppuhuipentuman kotisalissaan voittamalla Tapanilan Erän miesten 3-sarjan lentopallo-ottelussa lauantaina. Yllättävää  kyllä, peli ei ollut viisieräinen kuten aiemmissa kohtaamisissa oli tapana tahkota: eränumerot Karkkilalle 3-1.
 
KaPo lähti taistoon seuraavalla kokoonpanolla: Matti Moisio, Jussi Huhtala, Kimmo Majasalmi, Jouni Majasalmi, Markus Määttä, Jarno Vahtera ja Mika Coles. Ensimmäinen erä meni putkeen pistein 25-10. Joukkue oli kokonaisuudessaan määrätietoinen, syötöt onnistuivat, keskihyökkäys ja peruspeli oli vankkaa. Toisessa erässä terävyys katosi hetkeksi ja Tapanilan Erä vei sen pistein 22-25. Kaksi viimeistä erää Karkkilalle 25-15 ja 25-16.
 
KaPo oli joukkueena vahva, vastustajan kiusana erityisesti Matin passityöskentely, Jussin metrinen ja loppuerän hypäri, Kimmon painava syöttöputki ja puolustukset, Jounin huikea onnistumisprosentti keskeltä, Markuksen pirteät laitahyökkäykset, Jarnon vahva aloituserä sekä Mikan purevat paterit. Sen verran voimaakin Mikan lyönneistä löytyi että hallin lattialla taitaa vieläkin olla lakan palasia.
 
Parannettavaa olisi ollut puolustustyöskentelyssä, samoin olisi pitänyt välttää omia hyökkäysvirheitä ja vastustajan pitkää syöttöputkea ainakin toisessa erässä. Kaiken kaikkiaan voitto maistui, varsinkin näin kauden päätöspelissä.
 
Kannattajille, seuran tukijoille ja otteluiden toimitsijoille sekä tuomareille suuri kiitos koko kaudesta. Lauantain ottelussa erityiskiitos Kalle Huhtalalle, joka otti pöytäkirjavastuun viittä vaille pelin alun.
 
Koko kauteen mahtui paljon värikästä lentopalloa. KaPo pelasi kevään alemmassa loppusarjassa. Voittoja ja tappioita tippui tasaisesti. Kauteen mahtui odotettua enemmän loukkaantumisia, mutta onneksi jokaiseen peliin löytyi aloituskuusikko ja roolipelaajia onnistuttiin välillä paikkaamaan. Kevään peleissä oli erikoista se, että jokaista vastustajaa vastaan pelattiin useampi ottelu. Mielenkiintoisimmat ottelusarjat olivat varmastikin Tapanilan Erää ja Korson Vetoa vastaan. Tapanila järjesti pari viisieräistä jännitysnäytelmää. KoVen joukkueessa puolestaan pelasivat lahjakkaat nuoret pelaajat, joita vastaan oli huima haaste pelata.
 
Seuraavaksi KaPo jatkaa kevään harjoituksia ja luo nahkaansa tavoitteena kova kuntopohja ja riittävän monipuolinen kokoonpano seuraavaan pelikauteen. Matti Moisiolla olikin jo selvät säveleet tulevaan viikkoon: ”tiistaina äijät treeneihin, ja kunnon lämmittely”.