Aimo Liljegren täyttää 80 vuotta

Paikalliset
Kommentoi 1

Tuttava, jolla on mökki Karkkilassa, väitti jo kauan sitten, että viimeistään silloin huomaa lähestyvänsä kaupunkia, kun vastaan alkaa tulla enemmän Nissaneita kuin muita automerkkejä yhteensä. Väittämässä onkin perää, sillä paikallinen Auto-Kehä on kyseisen automerkin suurimpia jälleenmyyjiä Suomessa. Myös liikkeen perustaja Aimo Liljegren myöntää asian.

– Mutta kyllä täällä pian Pösöjäkin vilisee, toteaa Liljegren heti perään.

Tällä mies viittaa siihen, että Auto-Kehällä on nykyään myös Peugeotin edustus, ja että niilläkin kauppa käy vilkkaasti.

Talousneuvos Aimo Liljegren täyttää tänään 8. helmikuuta 80 vuotta ja on ollut pitkin päivää juhlinnan kohteena perustamassaan liikkeessä. Mies kertoo peittelemättömällä Karkkilan murteella sattumuksia vuosien varrelta. Vattolan kasvatti kävi Haukkamäen kansakoulun. Päästyään Högforsin ammattikoulun nelivuotiselta autonasennuslinjalta Liljegren ehti vielä vapaaehtoisena asepalvelukseen, ja apumekaanikoksi Suomen ilmavoimiin. Tämän jälkeen Högforsin tehdas työllisti Liljegrenin, kuten sadat muutkin karkkilalaiset.

Halu yrittää johti kuitenkin vääjäämättä siihen, että Liljegren jätti vakaan ja varman työpaikkansa tehtaan trukki- ja traktoriosaston työnjohtajana, ja perusti autokorjaamon Ahmoon mäkeen. Tältä tieltä ei sitten ollutkaan paluuta, vaan korjaamo laajeni autoliikkeeksi, jolla tuli vuosikymmenien aikana olemaan useita automerkkejä edustettavanaan. Monet muistavat vielä Neckarin, Volkswagenin, Saabin ja Datsunin logot Auto-Kehän katolla.

Aimo Liljegren muistelee hymyillen autokauppansa ensi metrejä. Silloin matkustettiin linja-autolla Helsinkiin ja tuotiin asiakkaan tilaama auto ajamalla Karkkilaan. Tästä palvelusta Liljegren nettosi huikeat 50 markkaa.

Sittemmin autoja mennyt kaupaksi varmasti paremmallakin katteella, mutta onko Aimo Liljegren miettinyt koskaan kuinka paljon autoja on kaiken kaikkiaan tullut myytyä?

– Varsinaisia laskelmia en ole tehnyt, mutta jos vuodessa myymme 500 autoa, niin eikös se tee 50 vuodessa 25 000 ajoneuvoa.

Liljegren korostaa, että tuo lukema on Auto-Kehän myymä määrä. Kun ottaa huomioon, että tämä 80-vuotias herrasmies työskentelee yhä säännöllisesti poikansa Olli Liljegrenin luotsaamassa yrityksessä, niin voi olettaa hänellä kuitenkin olleen sormensa suuressa osassa tuota autokauppamäärää.

Autokauppiaana Aimo Liljegren on varmasti ollut eräänlaisella näköalapaikalla karkkilalaiseen sielunmaisemaan näiden 50 vuoden aikana. Ovatko asiakkaat nyt kenties erilaisia kuin aiemmin?

– Ihan alkuun saatettiin suhtautua vähän oudoksuen siihen, että työkaveri jättää tehtaan ja perustaa oman liikeyrityksen. Tämä oli silloin pieni ja tiivis yhteisö, mutta positiivisen muuttoliikkeen ansiosta kaupunki on nyt paljon avarakatseisempi, sanoo Liljegren.

Kysymykseen, onko mikään elämässä kaduttanut tai tekisikö mies jotkut asiat toisin, jos voisi, Liljegren vastaa empimättä:

– Ajattelen asioita aina eteenpäin, enkä juuri vilkuile peräpeiliin. Vanhojen asioiden muisteleminen on merkki vanhuudesta.

Hymynkareen voi selvästi erottaa miehen suupielessä. Aimo Liljegren painottaa myös sitä, että aina pitää olla aktiivinen ja kuvioissa mukana.

– Jos kerran jämähtää kiikkustuoliin, siitä on pahuksen vaikea enää kammeta itseään ylös.

Liljegrenin omat tulevaisuuden kuviot ovat varsin selkeät. Hän lähtee Anneli-vaimon kanssa ensi viikolla jälleen Espanjan-huvilalleen, ja palaa toukokuussa kotiin nurmikonleikkuuseen. Auto-Kehässä Aimo Liljegren aikoo käydä ”niin kauan kuin poika päästää sisälle”.

1 kommentti Kommentoi
Käyttäjän Keke Asposalo kuva
Keke Asposalo

Kommentit

9.2.2012 12:43

Aimo Liljegreeniltä minäkin ensimmäiset autoni ostin. Trabantilla aloitin, kotiin ajellessa aloin ihmetellä, kun ei meinannut tiukemmissa kurveissa kääntyä. Selvisihän se syy, olkatapit olivat ruostuneet täysin jumiin, mutta jostain puslista antoi sen verran periksi, että pyörät hieman kääntyivät.
Sitten tuli jarrujen vuoro. Hieman, etten sanoisi pahasti, puolsivat. Syy: toiseen takapyörään menevä jarruputki oli katkaistu poikki ja putken pää litistetty lytttyyn. Lisäksi toinen takapyörä oli aivan vinossa. Ajettu penkkaan ja tukivarret vääntyneet. Niitä vikoja sitten korjailin ja ei muuta kuin rohkeasti katsastukseen. Tosin oikean etupyörän jarrurumpuun oli laitettava hieman öljyä, ettei jarrut olisi katsastajan koeajossa puoltaneet. Jarrukenkien säätöruuvit olivat jumissa ja ei niitä siihen hätään saanut irti liikkeelle nytkyteltyä. Katsastus suoritettiin Karkkilassa siihen aikaan kadun varrella jossain Rautaruukin lähistöllä. Katsastusmies kurkisteli auton alle, teki koeajon ja löi leiman rekisteriotteeseen. Tosin tuli lisämerkintä, että takavalojen lasit on haalistuneet, pitää korjata.

Jossain vaiheessa auto alkoi sateella vuotaa vettä keskeltä kattoa, alkoi pirulaisen pahvi halkeilla. Ei muuta kuin kittiä ja meno jatkui. Jonkin ajan kuluttua taas katto vuoti, oli tehtävä tarkempi tutkimus. Vika olikin auton alapuolella, pohja oli menossa poikki ja kattohan siinä notkumisessa alkoi revetä. Joutui tekemään hitsailuhommia., alapuolihan ei sentään ollut pahvista tehty. Jos joku ei satu tietämään, mikä on Trabantin omistajan toivelevy, niin voin kertoa sen olevan - kovalevy.

Sillä autolla sitten aikani ajelin, jopa Tampereella asti tuli käytyä. Paluumatkassa tosin meni aikaa, kuusi tuntia kovaa yritystä. Loput kaksi kilometriä jouduin kävelemään, kun laite ei enää suostunut käymään edes yhdellä pytyllä. Seuraavana päivänä sitten hinattiin kaverin Volgalla Trabantti takaisin sinne mistä se oli ostettukin, Autokehään. Aimo istahti kuskin penkille, totesi "tukevalta tuntuu, niin on kuin ruuvipenkissä istuisi". Niinhän se, istuimen runko oli pettänyt ja kiinnihän siihen persusta kiilautui.
Vaihtokaupat syntyi, vaihdoin Trabantin Goggomobil Isar T 700 merkkiseen kulkimeen. Hieno peli, mutta söi öljyä 4 litraa satasella ja sillä onkin sitten ihan oma tarinansa. Ja sen jälkeisillä autoilla, jotka Aimolta silloin joskus 60-luvun loppupuolella ostin.

Näillä Aimon kanssa tekemilläni autokaupoilla oli suuri merkitys elämääni. Opin kantapään kautta korjaamaan autoni itse. En muista jääneeni autojeni kanssa tielle niiden aikojen jälkeen kuin yhden ainoan kerran noin 1,5 miljoonan ajokilometrin aikana, jotka ovat taakse jääneet. Mazda 323:sta särkyi virranjakaja. Auton- tee se itse- korjausoppi on kulkeutunut kaiken lisäksi nuoremmalle sukupolvellekin. Iso Kiitos siitä kuuluu osin Aimo Liljegreenillekin.
Lämpimät syntymäpäiväonnittelut täältä pääkaupunkiseudulta!

Osallistu keskusteluun

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
  • Kirjoita rakentavasti, asiallisesti ja keskustelua edistävästi.
  • Älä esitä sukupuoleen, ikään, syntyperään, kieleen, uskontoon, vammaisuuteen tai henkilökohtaisiin ominaisuuksiin kohdistettuja asiattomuuksia.
  • Älä levitä huhuja tai valheita.
  • Käytä asiallista ja hyvää kieltä, älä kiroile.
  • Älä yllytä rikokseen tai väkivaltaan.
  • Älä laita viestiisi linkkejä laittomaan tai epäasialliseen materiaaliin.
  • Älä mainosta.
  • Älä käytä ylipitkiä lainauksia. Jos lainaat jotain toista kirjoittajaa tai sivustoa, mainitse lähde.