Kaisa Äyrälä on hoitanut Karkkilan kaupungin eläinlääkärin viransijaisuutta elokuusta 2010 saakka.
Länsi-Uudenmaan ympäristöterveydenhuollon piiriin kuuluvan Karkkilan eläinlääkärin vakanssi on ollut pitkään vaakalaudalla. Kaupungin eläinlääkäriasema jatkaa kuitenkin normaalisti toimintaansa - ainakin niin kauan kuin toisin päätetään - ja ottaa normaalisti vastaan nelijalkaisia potilaita Tuorilantie 16:ssa.
Kaisa Äyrälä asuu Espoon Tapiolassa, mutta käy päivittäin töissä Karkkilassa.
Nummella 1975 syntyneen Äyrälän perheeseen kuuluu aviomies sekä 2- ja 4-vuotiaat pojat.
Miksi valitsit tämän ammatin?
– Lapsesta asti eläimet ja biologia ovat olleet lähellä sydäntäni, ja menin opiskelemaan mikrobiologiaa. Se alkoi kuitenkin tuntua väärältä valinnalta ja vaihdoin sitten alaa. Olin ennen Karkkilaa näissä töissä Forssassa ja Somerolla.
Olet kuuleman mukaan kovin pidetty eläinlääkäri, tiedätkö itse miksi?
– Niinkö? Ehkä siksi, että pidän sekä ihmisistä että eläimistä. En kaiketi ole niin pelottavan oloinen kuin vaikkapa entisajan murahtelevat mieslääkärit. Ja onhan tämä työ samalla myös ihmisten ”hoitoa”, emäntien ja isäntien kuuntelemista.
Kun olet niin ihmisrakas, miksi sinusta ei tullut tavallista lääkäriä?
– Vaikka tosiaan tulen hyvin ihmisten kanssa toimeen ja tutustun heihin helposti, en halua mennä ihmisessä pintaa syvemmälle, jos näin voi sanoa.
Millainen on tavallinen työpäiväsi?
– Tavallista ja samanlaista työpäivää ei taida ollakaan. Tapaan päivittäin uusia asiakkaita, siis ihmisiä ja eläimiä, käyn eläintiloilla, päivystän ja teen jonkin verran eläinsuojelutarkastuksia ja muita viranomaisvelvoitteita.
Mikä on parasta työssäsi?
– Parantaminen on aina palkitsevaa. Lisäksi voin rakentaa oman työpäiväni varsin vapaasti, eikä esimies ole niskan takana. On myös mielenkiintoista törmätä itselle uusiin sairauksiin tai vaivoihin ja löytää niihin parannuskeino.
Onko työssäsi haittapuolia?
– Pidän tosiaan kovasti työstäni, mutta päivystäminen on joskus raskasta. Varsinkin nyt, kun toinen pojista valvottaa korvatulehduksen vuoksi. Työni täällä vastaanotossa on aika yksinäistä, eikä voi kysäistä vaikka kollegan mielipidettä johonkin asiaan niin vaivattomasti kuin jos samassa paikassa työskentelisi muita.
Mitä työtä tekisit, jos et olisi eläinlääkäri?
– Olisin varmaan jatkanut mikrobiologian saralla ja työskentelisin tutkijana jollakin alan laitoksella.
Oletko harkinnut omaa yritystä?
– Oikeastaan en, sillä en tunne olevani yrittäjätyyppiä. Olen aina työskennellyt kunnan eläinlääkärinä, mutta en näe estettä tehdä töitä yksityisellä klinikalla.
Miten irrottaudut työstäsi, mitä harrastat?
– Juuri nyt perhe vie kaiken liikenevän ajan melko tarkkaan. Joskus sentään pääsen irrottautumaan ystäväni kanssa kävelylenkille. Ai mutta tosiaan, pidän ruoanlaitosta ja olen käynyt monilla kansainvälisen keittiön ruokakursseilla.
Tuosta harrastuksesta luulisi perheenkin pitävän. Mikä on bravuuriruokasi?
– Varmaankin lammaspata.
Asut Espoossa, eikö pitkä työmatka houkuta muuttamaan Karkkilaan?
– Auton mittariin kertyy vuodessa tosiaan 35 000 kilometriä työ- ja työmatka-ajoja, mutta sanotaanko niin, että viransijaiset eivät uskalla noin suuria päätöksiä tehdä.
Millainen paikka Karkkila on?
– Tämä vaikuttaa miellyttävän leppoisalta pikkukaupungilta, sanoisinko hyvällä tavalla maalaiselta. Ihmiset ovat oikein mukavia ja helposti lähestyttäviä. He eivät tunnu turhia kiristelevän.
Mitä palveluja kaipaat Karkkilassa?
– Käyn yhä aina silloin tällöin torilla ja ruokakaupassa ja asioisin myös kirjakaupassa, jos sellainen täällä yhä olisi. Sieltä tuli hankittua vino pino erinäisten lasten lahjakirjoja. Päivystysten lomassa kävisin varmaan myös uimahallissa, tässä kun nämä suihkumahdollisuudet ovat olemattomat.
Pitäisikö Karkkilan liittyä johonkin muuhun kuntaan?
– Tuohon en osaa vastata mitään.
Täällä valitaan perinteisesti Vuoden Karkkilalainen henkilö. Onko sinulla mielessä sopiva ehdokas?
– En tunne niin hyvin paikallisia ihmisiä, mutta täkäläisten nuorten hevosyrittäjänaisten joukosta semmoinen voisi hyvinkin löytyä. He ovat äärettömän ahkeria ja rohkeita ja uskovat hommaansa.
Mitä haluaisit sanoa karkkilalaisille?
Täällä ollaan ja palvellaan yhä. Viransijaisuuteni kestää ainakin elokuuhun saakka. Puhelinnumerosta 050-549 2081 voi varata ajan arkisin klo 08.00–10.00 ja samasta numerosta kerrotaan muina aikoina kulloinenkin alueen päivystävä eläinlääkäri. Tervetuloa vaan!