Kuntosaliyrittäjä Sami Hellgren kantoi kaverinsa kanssa isoja täytekakkuja uusimman Balanssi-kuntoklubin aulatiloihin Karkkilassa.
Kaksi värikästä kakkua oli koristeltu nais- ja miesfiguurein, ja ne asettuivat paraatipaikalle vastaanottotiskin päälle.
Salin avajaispäivä vietettiin lauantaina avoimin ovin siten, että kaikki saisivat kokeilla laitteita ja osallistua ryhmäliikuntatunneille maksutta.
Tutustujia oli jo heti alkuun runsaasti, eikä päivän ensimmäisellä spinning (sisäpyöräily) -tunnilla näyttänyt jäävän yhtään tyhjää kuntopyörän satulaa.
Muinaisen Osuusliike Tuen tavaratalon tiloihin rakennetun Balanssi-kuntoklubin piti olla valmis jo viime syyskuussa, mutta erilaiset asiat viivästyttivät projektia. Hellgren väitti, ettei edes tiedä kaikkia koukeroita.
– Rakennusluvista vastaavat viranomaiset olivat erittäin tarkkoja varsinkin turvallisuuteen liittyvissä asioissa, kuten poistumisteissä, ilmastoinnissa ja savunpoistossa. Tätä pidän pelkästään hyvänä asiana. Lisäksi koko 1 000 neliömetrin tila laitettiin aivan uusiksi lattioita, seiniä, kattoja, sähköjä, viemäreitä ja valaistusta myöten. Se ei ollut ihan pieni urakka, varsinkin kun klubitila kattaa neljä tasoa, Hellgren kertoi.
Hellgren esitteli uusinta ja samalla kuudetta kuntoklubiaan innokkaana, ja selvästi ylpeänä lopputuloksesta. Kaikki Karkkilan Balanssin laitteet ovat aivan uusia ja Hellgrenin mielestä parasta, kansainvälisesti arvostettua merkkiä.
Hellgren näytti tilavan ja korkean ryhmäliikuntahuoneen, josta löytyy huippuluokan äänentoisto ja valaistus diskopalloineen ja strobo-laitteineen. Erityisen ylpeä Hellgren oli pian valmistuvasta kehontestaushuoneesta.
– Balanssista löytyvät myös lämmittelytilat, spinningsali, suuri kuntosali, lasten leikkihuone, lobby (aula) sekä saunatilat tavallisine ja infrapunasaunoineen. Uutuuksien joukossa on pari venyttelylaitetta, jollaisia ei vielä monella muulla salilla ole.
– Ne venyttävät kätevästi varsinkin lonkankoukistajia ja takareisiä. Näiden laitteiden ja erillisten venyttelytuntien suosio on taattu. Suosituimpien ryhmäliikuntatuntien ajaksi pyritään järjestämään valvottu lastenparkki niin, että vanhemmat saavat kuntoilla rauhassa, listasi Hellgren.
Sami Hellgren oli etsinyt sopivia kuntosalitiloja Karkkilasta jo pitkään. Hänen tietojensa ja laskelmiensa mukaan 12–13 prosenttia väestöstä käyttää kaupallisia kuntosaleja. Näin ollen Karkkilan kokoiselle paikkakunnalle mahtuu hyvin kaksi salia.
– Sitä paitsi kun on kilpailua, on pakko kehittää omaa toimintaansa koko ajan, sanoi Hellgren.
Hellgren ei pitänyt mahdottomana yhteistyötäkään toisen kuntosalin kanssa. Pääkaupunkiseudulle on Sami Hellgrenin mukaan rantautumassa niin sanottuja low cost -kuntosaleja, joissa hinta on halvempi, mutta palvelut karsittu minimiin.
Balanssin kuukausimaksu sisältää kaikki palvelut kuntosaleineen ja ryhmäliikuntatunteineen. Samaan hintaan laaditaan myös henkilökohtainen kuntosaliohjelma. Sisälle Karkkilan Balanssiin pääsee henkilökohtaisella klubikortilla aamuviiden ja iltayhdentoista välisenä aikana.
Henkilökunta on paikalla noin klo 9.00–20.00. Koko Balanssin henkilökunta, joka koostuu 13 vakituisesta ja noin 40 tuntiohjaajasta, on saanut liikunnallisen koulutuksen.
Sami Hellgrenillä itsellään on liikunnanohjaajan ammattitutkinto. Hän suoritti hiljan myös kuntotestauksen jatkotutkinnon. Hän kuuluu myös SKY:n (Suomen Kunto- ja terveysliikuntakeskusten yhdistys ry.) hallitukseen.
Hellgren kertoi, että läntisen Uudenmaan Balanssien asiakasjakauma on melkein tasan miesten ja naisten välillä. Karkkilan avajaisissa naisilla näytti olevan selvä enemmistö, mutta Hellgrenin mukaan bodypump, body jam, spinning, body attack ja jopa zumba sopii mainiosti myös Karkkilan miehille.
Balanssi Karkkilan asiakastavoite on noin 350–400 yksityis- ja yritysasiakasta. Tiloihin mahtuisi Sami Hellgrenin mukaan enemmänkin.
Yksi avajaispäivän vieraista oli Taru Rauhala. Hän asuu Karkkilassa, mutta on Nummelan Balanssin asiakas.
Taru oli juuri tullut spinningtunnilta tyttärensä kanssa ja odotteli tätä tulevaksi ulos solariumhuoneesta. Taru Rauhala aikoi lisätä kuntoilutuntiensa määrän 2–4 kertaan viikossa, nyt kun Balanssi saatiin kotikaupunkiin. Erityisen mukavana pikku yksityiskohtana Taru piti crosstrainerin tyyppistä lämmittelylaitetta, jonka näytöltä saattoi katsella tv-ohjelmaa.
Hän, kuten myös eräs nimettömänä pysyvä rouva, joka oli saapunut Balanssiin uteliaisuudesta, korosti kuitenkin ilmapiirin ja henkilökunnan ammattitaidon merkitystä.
– Myös hinnalla on suuri merkitys, kummallako salilla aion käydä, totesi pukuhuoneessa puolestaan muuan herra, joka ei hänkään halunnut nimeään esille.