Myräkät kalliita kaupungille

Paikalliset
Kommentoi

Joulunpyhät ovat enää muisto vain, mutta Tapaninpäivän myrskyn jättämät jäljet vaativat hoitoa vielä pitkään. Karkkilan metsissä raivaustyöt ovat jatkuneet vuodenvaihteesta lukien tauotta. Jo nyt on selvää, että lasku tulee olemaan kaupungille melkoinen. Lopullisia summia saadaan viivan alle tammikuun lopulla.

Muutoinkin vastuiden jako ja maksajan roolit vaativat vielä selvittelyä.

– Vakuutusyhtiön kanssa on käyty keskustelua, mikä osa vahinkosummista jää Karkkilan hoidettavaksi, ja missä vakuutus tulee vastaan. Kotitalouksien kohdalla ehdot luonnonvoimien aiheuttamien tuhojen korvaamiseksi ovat selvät, mutta kaupungin ollessa asianosaisena kuvio onkin kimurantimpi, toteaa työnjohtaja Jari Arvila kaupungin kuntatekniikasta.

Myrskyn tuhoja Karkkilassa

  • Kumpeentien-Pusulantien varsi Haapalassa: pahin yksittäinen tuhoalue. Kaksi metsuria edelleen töissä.
  • Mäntytie: pieniä mäntyjä kaatunut/kaatumassa. Alueella runsaasti ulkoilijoita, josta syystä raivaus kiireellinen. Korjattu pois.
  • Pukinpolku, Poronpolku: puita vaarassa kaatua talojen päälle, josta syystä raivaus.
  • Pumminpuisto: runsaasti kallellaan olevia puita, metsässä kävelyä syytä välttää.
  • Ratiojankadun takana: useita kymmeniä puita nurin. Korjattu pois.
  • Ruukinkorpi: jättikuusia nurin. Valmistunee pian.
  • Terävänsyrjänharju, Soratien-Santatien välinen alue: satoja puita kaatunut 55 ha alueella.
  • Vattola: ei ole vielä edes ehditty paikalle.
  • Erityiskiitos siitä, että Toivikkeen latupohjat saatiin kuntoon päivässä!

Lähde: Anja Polkutie

Vahingonkorvauksien viidakkoon oman pikantin lisänsä tuo Arvilan mukaan se, että kyse on useamman eri kaupungin toimialan kuluista. Luonnonilmiöt eivät myöskään ole jääneet tapaninpäivän koettelemukseen: tammikuussa lisää vahinkoja ovat aiheuttaneet kovat tuulet ja puita painava tykkylumi.

– Välillä tuntuu, että kun vanhat vahingot saa raivattua pois tieltä, uusia tulee tilalle. Isoimmat vahinkosummat on jo saatu kirjattua, mutta pienempää pukkaa jatkuvasti päälle, sanoo Arvila.

Kaupungin kuntatekniikan henkilöstölle raivaustyöt ovat merkinneet ylityötunteja, joita on tehty tapanista asti. Häly-tehtäviä on riittänyt siinä määrin, että puutteet varautumisessa tämän kaltaisiin poikkeustilanteisiin ovat tulleet esiin.

– Tiedottaminen on tosi iso ongelma, koska sähköstä riippuu kaikki. Samaan aikaan kuluttajien tiedonjano on valtava. Lisäksi Tapani-myrskyn tapauksessa kävivät hyvin ilmi puutteet eri viranomaisten välisessä yhteistyössä. Lisähaastetta aiheutti tietysti myös se, että luonnonilmiö sijoittui joulunpyhiin. Kaupungin oma henkilöstö oli vapailla, ja heidän saamisensa työmaalle oli jo ponnistus sinänsä, Arvila muistelee.

Kaupungin metsistä myrskyn runtelemaa puustoa on raivattu jo tuhat kuutiota, kertoo kaupunginpuutarhuri Anja Polkutie. Pahin yksittäinen tuhoalue on ollut Haapalassa Kumpeentien ja Pusulantien välimaastossa, mutta kaiken kaikkiaan tuhoja esiintyy hyvin laajalla rintamalla. Polkutie muistuttaa, että metsäkävelyitä on syytä välttää - varsinkin, jos havaitsee metsässä nojallaan olevia puita.

– Nämä puut saattavat hetkenä minä hyvänsä kaatua raskaan lumen painosta. Paras vaihtoehto on kiertää tällaiset puut mahdollisimman kaukaa.

Näin talviaikaan ei pötköttelystä vielä koidu puille haittaa, mutta kevään lähestyessä tilanne muuttuu.

– Kevät kun koittaa, alkavat tuholaiset hyökätä terveen puuston kimppuun. Siinä menee äkkiä koko metsä pilalle. Tästä syystä metsälakikin edellyttää, että mikäli metsässä on kaatuneita puita useita kymmeniä, tulee ne raivata pois ennen kesää. Tähän mekin pyrimme, kertoo Polkutie.

Polkutie on saanut runsaasti kyselyitä polttopuun hankkijoilta. Vastaus on kaikille sama.

– Ensinnäkin polttopuuta ei saa ottaa kaupungin mailta ilman lupaa. Toisekseen jättipuihin ei saa koskea, ennen kuin kaupunki on työntänyt puiden paakut takaisin maahan. Pieniä puita voi polttopuuksi ottaa - luvan kanssa. Se auttaa meitäkin.

Polkutie arvioi, että kaupungin metsistä tullaan vielä raivaamaan toinen tuhat kuutiota puutavaraa. Tukkipuuksi päätyy vain pieni osa; siinä määrin sienitaudit ja tuholaiset ovat rapistaneet Karkkilan puiden yleiskuntoa. Suurin osa päätyy polttopuuksi.

– Onhan se tavallaan lohdullista, että nyt riittää polttopuuta. Jos näitä sähkökatkoja vielä tulee, on ihmisillä jotain millä lämmittää kotejaan, hymähtää Polkutie.

Käyttäjän Mia Flygar kuva
Mia Flygar

Kommentit

Osallistu keskusteluun

Emme ota kommentteja vastaan ilta-aikaan. Voit osallistua keskusteluun jättämällä kommenttisi klo 8.00–16.00 välisenä aikana.