Tamperelaistunut Juhani Silván on hahmotellut jo jonkin aikaa tietoteosta Karkkilan murteesta – tai kielestä, kuten kirjailija itse sanoo.
Karkkilan kieli on Silvánin mukaan lounaista välimurretta, jota puhutaan melko kapealla kaistaleella läntisen ja hämäläisen murrealueen välissä. Maantieteellisesti tuo kaista alkaa Espoon tienoilta ja jatkuu Porin kupeeseen.
Juhani Silván on työssään niin pitkällä, että kirja on saanut jo lopullisen nimensä: Sukkelii sanoi. Sanalla sukkela on suomen kielessä monia merkityksiä.
Jossain päin se tarkoittaa vikkelää tai nopeaa, toisaalla hauskaa. Karkkilan murteessa sukkela merkitsee Silvánin mukaan outoa tai erikoista. Juuri erikoisia, Karkkilan seudulle ominaisia sanoja Silván on tulevaan kirjaansa kerännyt kaikkiaan viitisentuhatta.
Silván kertoi, että Sukkelii sanoi on sanakirjamainen hakuteos, jossa sanat on sijoitettu aakkosjärjestykseen.
Kirjailija on luokitellut sanat viiteen kielelliseen ryhmään.
Ensimmäisen ryhmän muodostavat vanhat karkkilankieliset murresanat, toisen ruukissa käytetty sekakieli, ammattislangi, jossa oli runsaasti Ruotsista muuttaneiden valumestarien viljelemiä ammattitermejä.
Kolmas ryhmä tulevassa kirjassa koostuu ruotsinkielisistä lainasanoista, joita tuli paitsi Ruotsista, myös Suomen rannikkoalueilta. Neljäs ryhmä käsittää köllinimiä, eli työn, ulkonäön tai kotipaikan mukaan annettuja lisänimiä. Viidenteen ryhmään kuuluu erikoisia paikannimiä.
Vaikka tuleva teos on vahvasti tiedepohjainen, se on samalla myös helppolukuinen ja pitää sisällään huumoriakin, kertoi Juhani Silván.
Huumori näkyy erityisesti murrenäytteissä, joita Silván sijoittaa hakusanojen joukkoon.
Kirjailija itse pitää kirjaansa tärkeänä siksi, että se tallentaa muutoin jo häviämässä olevaa paikalliskieltä.
Silván uskoo tulevan kirjansa kuuluvan kirjastojen ja tutkijoiden valikoimiin, mutta arvelee sen saavuttavan suosiota myös ihan tavallisten kaupunkilaistenkin joukossa.
”Sitä paitsi tämän karkkilalaisempaa lahjaa tuskin voi antaa”, vakuutti Silván.
Sukkelii sanoi menee kirjailijan arvion mukaan painoon Karkkilassa ensi kesän aikana ja myyntiin se tulee alkusyksystä. Kirjaprojektia vauhditti mukavasti Suomen Tietokirjailijat ry:n myöntämä 3500 euron apuraha. Kirjan kustantaja on Karkkilan Kotiseutuyhdistys.