Karkkilan Sisu kilpanyrkkeilyn pariin vuosien tauon jälkeen

Urheilu
Kommentoi

Karkkilan Sisun vauhdikas syyskausi sai arvoisensa lopun, kun seuran edustaja Kalle Pyykönen nousi ensimmäistä kertaa kilpakehiin 4.12.2011 Someron Voiman hopeahansikasturnauksessa. Kalle otteli debyyttinsä B-junioreissa, jossa ottelijat ovat 15–16-vuotiaita. Pyykönen sai harjoittelupainostaan puristettua muutaman kilon ennen sunnuntaiaamun punnitusta ja pysäytti vaa’an 57 kilon lukemiin. Punnitusten jälkeen alkoi sitten energiavarastojen täydentäminen ja otteluohjelman odottaminen.

Kallen nimi löytyi listalta viidennen ottelun kohdalta, ja vastustajaksi oli valikoitunut Turun Teräksen Blerton Kaba. Kaballa on kokemusta kertynyt jo 18 ottelun verran. Hänen meriiteistään voi mainita esimerkiksi hopeasijan tämän vuoden syyskuussa Tampereella järjestetyssä Kultahanska-turnauksessa.

Erittäin vauhdikas ottelu Pyykösen ja Kaban välillä päätyi Kaban 3-0 pistevoittoon. Ottelun alussa Kaban kokemus näkyi ja hän määräsi tahdin. Kallen kunniaksi on kuitenkin mainittava, että hän pääsi erittäin hyvin otteluun mukaan ja kaksi seuraavaa erää oli huomattavasti tasaisempaa vääntöä, molempien ottelijoiden ollessa niin ottavana kuin antavana osapuolena. Tärkeintä on kuitenkin se, että ensimmäinen ottelu on takana ja tästä on hyvä jatkaa eteenpäin.

Nyrkkeilyn suosio on tällä hetkellä hyvässä nousussa kun maamme ykkösnimi Robert Helenius kolkuttelee maailmanmestaruusottelun portteja, ja useampi taistelija on rankattu Euroopan listoilla aivan terävimpään kärkeen. Karkkilalainen nyrkkeilyä seuraava yleisö muistanee vielä vuosikymmenen takaa Robertin nousevan kehään Karkkilan liikuntahallissa. Pienempien kehien kautta käyvät mestarienkin polut.

Karkkilan Sisun toiminnassa kulunut syyskausi on ollut lupauksia antava, sillä nuorten harrastajien määrä on kasvanut merkittävästi. Olemme lisäksi saaneet vahvistusta valmennustiimiimme, vanhan konkarin Jari Pehkosen palattua pistehansikkaiden taakse. Sisu pyrkii omalta osaltaan vastaamaan nyrkkeilyn suosion nousuun. Innokkaan nyrkkeilyväen lisäksi, se tietysti vaatisi tarkoituksenmukaiset tilat. Tilojen suhteen olisikin hieman toivomisen varaa, jotta tulevien mestareiden syntyminen Suomeen on jatkossakin turvattu. karkkilansisu.nettisivu.org

toimitus

Kommentit

Osallistu keskusteluun

Emme ota kommentteja vastaan ilta-aikaan. Voit osallistua keskusteluun jättämällä kommenttisi klo 8.00–16.00 välisenä aikana.