Lätkää, leijonia ja hiiren klikkauksia

Tunnustan seuraavani jääkiekkoa harvoin. Nyt oli pakko. Yhden ottelun katsoin – sen ratkaisevan. Ensimmäinen erä kuuluisasta Suomi-Ruotsi -finaalista oli yhtä tuskaa ja epätoivoa, toinen erä jo vähän poikkesi. Kolmannessa erässä leijonat räjäyttivät pankin, tunnetuin seurauksin.

Kuinka olikaan sielua hivelevää nähdä noiden lätkän hannuhanhien saavan oikein kunnolla tuntea tappion katkera kalkki? Tätä tunnetta paransi huomattavasti vielä se, että olin surfannut työpäivän päätteeksi katsoen netistä pääuutisia. Siellä kerrottiin ruotsalaisten iltapäivälehtien hekumoineen jo tulevaa voittoa. Klikkauksella pääsee nopeasti eteenpäin, joten linkistä uusille sivuille. Sielläpä aivan avoimesti kuulutettiin kolmen kruunun voittoa, olipa leijonallemme piirretty tutti suuhun.

Tämä jos mikä sai tuntemaan ylpeää tyytyväisyyttä. ”Siitäs saitte.” Olihan tölväisyjä katsellessa mielikuvituksessani pyörinyt jo monenmoista vastapiikkiä. Myönnän niiden olleen sellaisia, että tuskin päätoimittaja niitä olisi julkaissut. Julkaisun myötä olisi voinut tulla kutsu maallisen, mutta kirkollisen esimiehen pakeille. Voittajan mielihyvä oli suorastaan ihana.

Viikko on kulunut ja ”poika” on naputeltu kultasepän vasaralla kuosiinsa juhlinnan jäljiltä. On ollut pieni hetki sulatella. Suurimman vahingonilon hälvettyä saattoi todeta naapurimaan keltaisen lehdistön uutisoineen ennakolta sellaista mitä ei vielä ollut tapahtunut. ”Tyypillistä tämän päivän mediaa”. Revitään sensaatioita, tuomitaan ennalta ja voitetaan lätkän MM-kulta ennen aikojaan. Näin helposti sitä syyllisen löytää.

Kuka surffasi sivuille? Kuka oli kiinnostunut, mitä ruotsalaiset, tai ruotsalaisten lehtien toimittajat kirjoittavat? Päätöksen tein minä.

Näiden mietteiden kautta aukeaa ymmärrys miten kyseiset julkaisut leipänsä tienaavat, tavallisen ihmisen uteliaisuudella ja kuohuttamalla tunteitamme. Jään kysymään: tulinko haukanneeksi eräänlaisesta tämän maailman hyvän ja pahan tiedon puun hedelmää? mihin tarvitsen tietoa tuttisuisesta leijonasta? Olisiko riemuni ollut aidompaa ja puhtaampaa leijonien voitosta, jos en olisi kurkannut sivuja?

Väittävät vahingonilon olevan aidointa, mutta ilo on kuitenkin puhtaana parhainta.

Puhdas ilo riemuitsee myös naapurin menestyksestä. Siihen minulla on vielä paljon matkaa ja harjoiteltavaa – niin lätkässä kuin monessa muussa.

Otanpa opiksi seuraavaan kertaan. Harkitsen, minne itseni klikkaan. Jospa jätän klikkaamatta kokonaan, sen sijaan nautin lähellä olevista tärkeistä ihmisistä ja kesästä.