Oskari Lehtonen painii Euroopan mestaruudesta

Arkisto
Kommentoi
(00:00)

Alkuvuoden osalta karkkilalainen Oskari Lehtonen, 17, listaa vain hyviä asioita. Sen lisäksi että hän on pysynyt terveenä ja saanut kuulla tulleensa valituksi yli 300 muun hakijan joukosta liikunnanohjaajan opintoihin Pajulahden urheiluopistoon urheilijoille räätälöidylle opintolinjalle, hän valmistautuu elokuun alussa järjestettäviin painin Euroopan mestaruuskilpailuihin.

– Aivan uskomattomalta tuntuu, hän tiivistää.

Treenaaminen on tuottanut tulosta. Mahdollista se näin täysipäiväisesti ei olisi ollut ilman peruskoulun jälkeistä välivuotta, jonka Oskari on käyttänyt tavoitteelliseen harjoitteluun. Ensin alkuvuodesta SM-kultaa, sitten 5. sija Pohjoismaiden mestaruuskilpailuissa Oslossa. Kisanäytöt riittivät vakuuttamaan, että Lehtosella on kykyjä pidemmällekin.

– Ensin sain kuulla, että minut on valittu vuodeksi maajoukkuevalmennukseen ja sitten ilmoitettiin, että pääsen edustamaan Suomea 63-kiloisten sarjassa Bosnia-Herzegovinassa järjestettävissä Euroopan mestaruuskilpailuissa.

Lehtonen tietää että vastus tulevissa kilpailuissa on vähintäänkin kova. Suomalaisia molskilla ei vastaan tule ainoatakaan, sillä kullakin maalla voi olla vain yksi edustaja kussakin sarjassa, paitsi järjestävällä kaksi.

– Siirryin vasta jokin aikaa sitten 58-kiloisista 63-kiloisiin. Tämä tarkoittaa sitä, että voimaa on saatava muutenkin lisää.

Karkkilan Urheilijoiden kasvatti on edustanut jo muutaman vuoden, kuten veljensä Kasperikin, 13, Korson Vetoa. Harrastukseksi painia ei Oskarikaan enää kutsu. Viikkoon mahtuu 11 treeniä, vain keskiviikko on vapaa.

– Tai lukujärjestyksessä on venyttelyä, mutta sitä ei lasketa, Oskari täsmentää.

Kerran viikossa Oskari vääntää molskilla Ville Halmelan kanssa Karkkilassa.

– Ville edustaa nykyisin Lohjan Voimailijoita, mutta olemme edelleen hyviä kavereita ja treenaamme yhdessä kun siihen on mahdollisuus. Ja lentopalloa käymme pelaamassa näin kesäaikaan melkein joka päivä Pyhäjärven rannalla.

Oskari Lehtosta valmentaa Vantaalla Aki Tarino. Kun Lehtosen opinnot syksyllä Pajulahdessa alkavat, häntä valmentaa Marko Yli-Hannuksela, joka yhdessä Juha Lappalaisen kanssa valmentaa myös maajoukkueen leireillä.

Tällä hetkellä Lehtosta huolettaa painissa vain taloudellinen puoli. Painiliitto tukee taloudellisesti vain miehiä, eli yli 20-vuotiaita painijoita. Sitä nuoremmat harjoittelevat omalla -tai perheensä kustannuksella

– Neljät painiharjoitukset Vantaalla viikoittain tuovat auton mittariin 130 kilometriä per/harjoitusilta. Onneksi vanhemmat ja sukulaiset ovat tukeneet, ja pari sponsoriakin minulla jo on. Olen myös ollut rakennustyömaalla välillä auttamassa, jotta saan hieman omaakin rahaa kasaan.

– Tuleva kisamatka on kallis ja kunkin kilpailijan itse maksettava, sanoin pakolliset kisavarusteet ja lisenssit.

Kesällä ei Oskari Lehtoseen Karkkilan kaduilla törmää, ellei sitten lenkkivarusteissa. Vielä ennen elokuuta Oskari edustaa Karkkilaa Yyterissä.

– Olemme koonneet pääsääntöisesti Karkkilasta yhdeksän hengen joukkueen yhdessä Jani Hellstedtin, Ville Halmelan, Kimmo Rantalan, Kare Molanderin, Verneri Värekosken, Joel Viitasen, Joonas Seipäjärven ja Sebastian Sirénin kanssa. FC Playmakers-kokoonpanolla menemme pelaamaan Poriin beachfutista, Lehtonen kertoo kesän kuulumisista.

– Juhannuksena on treenit, sekä aattona, että juhannuspäivänä. Mutta kyllä minä ehkä kaverin luona käväisen, Oskari pohtii.

Oskari Lehtosen

painiurheilua voi tukea

Länsi-Uudenmaan

Osuuspankkiin

avatulle sponsoritilille: 529728-245679

Käyttäjän Hanna Keränen kuva
Hanna Keränen

Kommentit

Osallistu keskusteluun

Emme ota kommentteja vastaan ilta-aikaan. Voit osallistua keskusteluun jättämällä kommenttisi klo 8.00–16.00 välisenä aikana.