Karkkilan lukion viimeisen vuoden opiskelijat pääsivät loistamaan Sarin Herkut –kahvilassa perjantaina 17.9. Abiturienttien bändikurssilaiset soittivat vajaan tunnin mittaisen keikan, joka sisälsi enimmäkseen taiturimaista räyhäävää rockia. Koko keikan ajan vaihtuivat niin eri soittimien soittajat kuin laulajatkin.
– Tarkoitus olikin, että meillä olisi keikka tämän kurssin aikana, kertoo Martti Reinikainen, yksi näistä moniosaavista soittajista. Reinikaisen lisäksi kokoonpanoon kuuluu Niklas Pappinen, Jonne Saikanmäki, Laura Pihlavisto, Arto Muhonen, Jarkko Hämäläinen, Aino Väli-Klemelä ja Miira Suikkanen.
Reinikaisen mukaan kaikilla kyseisen kurssin opiskelijoilla on musiikillista taustaa, mutta yhdessä hän kertoo heidän treenanneen ainoastaan kuukauden ajan ennen lavalle astumista.
– Biisit olemme valinneet siten, että jokainen sai tuoda yhdelle tunnille yhden biisin. Paitsi kaksi kappaletta valitsi musiikin opettaja Anna Tallgrén.
He tahtovat uudet silmät
Kahvila oli kuuden aikaan täynnä eri-ikäisiä ihmisiä. Monet olivat näiden nuorien muusikoiden ystäviä ja läheisiä. Ilmassa leijui selvästi odottava ja ehkä hiukan jännittynyt tunnelma. Setin avasi hieno tulkinta kehtolaulusta Sininen uni. Matkaa kohti ”unen sinistä maata” jatkoi haaveileva Scandinavian Music Group – yhtyeen kappale Tahdot uudet silmät.
Ennen kuin kenenkään silmät ehtivät painua kiinni, alun ihanan, niin unenomaisen tunnelman räjäytti kappale Losing My Religion. Ja niin kuin edellistenkin kappaleiden välillä, myös nyt soittimet vaihtuivat.
Seuraavaksi päästiin villinlännen tunnelmaan Bon Jovin Wanted Dead Or Alive –kappaleen myötä. Hauskana kontrastina heleä-äänisille naislaulajille toimi Arto Muhosen komea tummempi ääni. Kappale oli biisilistan raskain, joten loistamaan pääsivät myös Jonne Saikanmäki ja Jarkko Hämäläinen taitavilla kitaraosuuksillaan.
Ikuisesti nuori
Sitten siirryttiin taas hiukan herkempään aihepiiriin kappaleella In These Arms. Alun jännittynyt ilmapiiri oli rentoutunut viimeistään nyt ja soitto kulki jouhevasti eteenpäin. Tuttu Leonard Cohenin Hallelujah jäi mieleen kurssin tyttöjen muodostaman ”enkelikuoron” ansiosta. Autot vain Helsingintiellä vilistivät ohi ehkä täysin tietämättöminä tästä tunnelmallisesta hetkestä.
Sitten kahvilan täyttivät brasilialaiset rytmit Wave–laulun myötä. Upea kappale oli portugalinkielinen, mutta laulajat selvisivät siitä kunnialla. Ja kuin pisteenä ii:n päälle Martti Reinikainen antoi vielä hauskoja rytmejä haitaristaan. Persoonallisuutensa takia kappale nousi yhdeksi keikan vahvimmista ”Foreveryoung, i want to beforeveryoung…” Hyväksi kakkoseksi sijoittui The Offspringin The Worst Hangover Ever. Se erottui joukosta toimivuudellaan ja hauskalla rytmillään.
Keikan lopetti J. Karjalaisen Mies jolle ei koskaan tapahdu mitään sanoin: ” Jossain on kuumempaa ja jossain on suurempaa ja ei tartte selittää, mitä vikaa on mun pienessä maailmassa. Joo, mä kaiken nään.”
Keikan rennosta tunnelmasta ei olisi kukaan halunnut päästää irti ja niinpä abit päättivät soittaa vielä yhden kappaleen ja täysin ennalta suunnittelematta. Kappale ei missään tapauksessa voinut olla mikään muu kuin kaikkien kovien hevibiisien mummo, vaari, isä, äiti, naapuri ja jackrusselinterrieri, eli heavy metal -yhtye Black Sabbath kuuluisa Paranoid!
Onnistunut keikka! Kokonaisuudessaan kaikki toimi kerrassaan hienosti. Jälleen kerran moni ylpeänä totesi, että Karkkila on täynnä upeita ja osaavia nuoria.
