Työttömyys on politiikan työväline

Työttömyyden poistaminen mullistaisi Suomen talouden. Todellinen työvoimapula nostaisi palkkoja ja työnantajat kilpailisivat työntekijöistä runsailla henkilöstöeduilla. Työvoimakustannusten nousu alentaisi kannattavuutta, ellei samaan aikaan pystyttäisi nostamaan tuottavuutta eli tekemään enemmän vähemmillä panoksilla.

Ammattiyhdistysliike menettäisi merkittävän osan joukkovoimastaan, jos työntekijät saisivat etunsa ilman työehtoneuvotteluja.

Täystyöllisyys vähentäisi vasemmiston poliittista kannatusta, kun tyytymättömyys vähenisi. Yhä suurempi osa kansasta saattaisi äänestää keskustaa, kokoomusta ja perussuomalaisia. Kehitys on jo nähty useissa perättäisissä vaaleissa.

Työvoimahallinnossa jouduttaisiin irtisanomaan työnvälittäjiä, jos kaikki löytäisivät työpaikan ilman viranomaisia. Työttömyyskassoissakin olisi saneerauksen paikka, kun työttömyyden riskiä ei tarvitsisi enää vakuuttaa.

Monien yhteiskunnallisten uudistusten läpivienti vaikeutuisi, kun valtiovarainministeriö ja hallitus eivät voisi uhkailla äänestäjiä työttömyyden pelolla. Kylmästi sanoen liian moni tarvitsee työttömyyttä ja sen kasvamisen pelkoa omien asioidensa ajamiseksi.

Työ- ja elinkeinoministeriö on kuitenkin arvioinut, että vuonna 2020 täystyöllisyys on Suomessa mahdollista. Lähivuosina työvoimasta poistuu eläkkeelle enemmän vanhoja kuin siihen liittyy uusia tulijoita. Poistuman tahti kiihtyy juuri nyt, kun suuret ikäluokat eläköityvät. Tilastoitujen työttömien määrä supistuu entisestään, kun nykyiset pitkäaikaistyöttömät siirtyvät kortistosta eläkkeelle ja uusia työpaikkoja syntyy hoitoaloille ja asiantuntijatehtäviin.

Kaikki merkit viittaavat siihen suuntaan, jossa työttömyys on nykyistä vähäisempi yhteiskunnallinen ongelma. Demarit ovat jo ottaneet täystyöllisyyden vaaliteemakseen. Ajatus ja ajoitus ovat loistavia, sillä tavoite voi toteutua ilman sen kummempia ponnisteluja.