Haapalassa Pirunkalliolla oli niin kaksijalkaisten kuin nelijalkaisten vipellystä 22.8. Karkkilan Ratsastajien järjestämässä Heppahulinassa. Aurinkoinen syyspäivä sai ihmiset liikenteeseen ja ihailemaan hevoskauneutta monen eri hevosurheilulajin esittelyjä seuraten.
Tapahtumassa ensikosketuksen hevosurheilun saloihin sai jo Lemmointiellä, kun liikenteenohjauksessa vastassa oli Olli Liljegren ja quarterhevonen Burt. Paikanpäällä tapahtuman ensimmäisestä esityksestä vastasivat Katja Laine hevosella Da Capo lll ja Eija Rousku lennokasliikkeisellä andalusialaisori Aguadorilla. Ratsukoiden matkassa päästiin tutustumaan kouluratsastuksen tanssia muistuttaviin liikkeisiin.
Tanssiliikkeitä nähtiin myös seuraavassa esityksessä kun Vihdistä tullut ryhmä vikeltäjiä esitti taidokkaan näytöksen hevosen selässä. Vikellyksessä liikkuvan hevosen selässä suoritetaan jumppasaleistakin tuttuja voimisteluliikkeitä kuten polvivaaka ja mylly. Alas selästä voi tulla vaikka kärrynpyörällä.
Vauhdikasta menoa ja hiekan pöllyämistä oli vuorossa kun western reining pääsi vauhtiin. Reiningiin kuuluu mm. täydessä laukassa hevosen pysäyttäminen (sliding stop) niin, että takajalat liukuvat hevosen vatsan alle jääden sinne etujalkojen ravatessa eteenpäin. Reiningistä vastasivat ratsukot Olli Liljegren ja ”Peppy”, Siri Haanpää ja ”Spike”, Kari Vepsäläinen ja ”Pep” sekä Pete Perkiö ja ”Fly”. Rauhallisempaa westerniä eli pleasurea, jossa ratsukot esittelevät yhtäaikaisesti tuomarin ohjeiden mukaan eri askellajeja, peruutuksia ja pysähdyksiä, esittelivät Maija Vepsäläinen ja ”Goofy”, Eveliina Välikoski ja ”Chief” sekä Anne-Mari Ojanperä ja ”Daisy”.
Suloinen varsa sulatti kaikkien sydämet. Tapahtumassa oli myös esillä eri-ikäisiä varsoja, kun Katja Laine esitteli 3-vuotiaan Marucha-varsansa, jonka jälkeen Irina Liljegren esitteli omat kasvattinsa, toukokuussa syntyneen Devislrock Scillan yhdessä emänsä Operetten kanssa sekä 3-vuotiaan Devilsrock Tristessan. Pikku varsa esiintyi ammattilaisen elkein liidellen ihastusta herättäen emänsä vieressä pitkin maneesia. Melkeinpä aikuisen hevosen kokoiset, mutta vasta koulutuksensa alkuvaiheessa olevat Devilsrock Tristessa ja Marucha viihdyttivät yleisöä rohkeasti yksin.
Valjakkoesityksessä siirryttiin hevosen selästä hevosen taakse. Esitysvuorossa oli Elina Virtanen ja Uljas-poni. Valjakko esitti kouluradan sekä tarkkuutta vaativan tarkkuusradan. Elina esitteli myös oikeaoppista ohjastajan pukeutumista.
Kytäjältä tulleet tuiskuharjaiset islanninhevosratsukot esittelivät yleisölle hieman tuntemattomampia askellajeja kuten töltti ja passi. Meno pienillä hevosilla olikin välillä varsin vauhdikas. Tapahtuman loppuesityksenä nähtiin vielä, kun Tuuli Rane hevosella Kosima hyppäsi esteitä, jotka viimeisellä kierroksella olivat jopa valjakkoponi Uljasta korkeampia.
Talutusratsastuksen huumasta vastasi Hevoslaakson heppatytöt kahden ponin voimalla. Tytöille taisikin päivän aikana tulla melkoinen määrä kilometrejä, sillä talutusratsastukseen oli päivän mittaan aikamoinen tungos. Hevoslaakson tytöt näyttivät myös miten hevosen oikeaoppinen satulointi ja suitsitus tapahtuvat.