Hippo-kisailijoita ei ole tehty sokerista
Käpylän kentällä oli syyskuun ensimmäisenä päivänä vanhan sanonnan mukaan suuren urheilujuhlan tuntua. Kaikkiaan 310 nuorta ja vieläkin nuorempaa juoksijaa ja hyppääjää alkoi uudella kentällä kilvoitella Hippo-mitaleista. Sateen uhka muuttui lopulta todeksi, mutta se ei näyttänyt innokasta urheiluväkeä haittaavan tippaakaan. Kutsuipa kisojen suojelijaksi kutsuttu Karkkilan kaupunginjohtaja Juha Majalahti säätä avauspuheessaan kauniisti “happirikkaaksi”.
Vaikka kaikissa sarjoissa jaettiinkin mitalit tuttuun tapaan kolmelle parhaalle, ei voitto näyttänyt näissä kisoissa olevan tärkein kiihoke. Riemu jo numerolapun saamisesta rintaan sai lasten silmät loistamaan kirkkaammin kuin kultamitali konsanaan. Tietenkin asettuminen 20, 40 tai 60 metrin lähtöviivalle tuppasi jännittämään, mutta vanhempien, isovanhempien ja sisarusten tuella sähköiset pikamatkat Käpylän hornankattilassa kirmaistiin useimmiten maaliin asti.
Nuorimmat osanottajat olivat 2008 jälkeen syntyneitä pikku sprinttereitä ja vanhimmat 11¬–12-vuotiaita juoksijoita ja pituushyppääjiä. Etenkin vanhempia lapsia seuratessa huomasi, ketkä olivat harrastaneet liikuntaa ja urheilua hieman säännöllisemmin. Se näkyi usein myös tuloksissa, kuten kisojen yhden kaksoisvoittajan, Åsa Hakalaxin, kohdalla. Åsa nappasi voitot sekä 5–6-vuotiaitten tyttöjen pituushypyssä että pikajuoksussa. Kaikkiin suorituksiinsa Åsa keskittyi erittäin huolellisesti, ja näki selvästi, että tyttö haluaa menestyä.
– Hippo-kisoissa on kiva käydä ja että menestyminen on varmaankin KaPon kesäharkkojen ja viikkokisojen ansioita, joihin osallistuin joka kerta. Silti nämä mitalit ovat kotona odottavalle äidille varmaankin ylläri, Åsa Hakalax kertoi suu hymyssä.
Åsa harrastaa yleisurheilun lisäksi myös murtomaahiihtoa, ja tällä vauhdilla isän on syytä hankkia kotiin palkintokaappi.
Myös 4-vuotias Joonas Pesonen nautti Hippo-kisoista. Hänkin on käynyt säännöllisesti viikkoharkoissa ja sarjakisoissa. Tällä kertaa kaulassa ei näyttänyt roikkuvan mitalia, mutta se ei reipasta nuorta miestä huolettanut. Joonas kertoi harrastavansa juoksun ja pituushypyn lisäksi myös kuulantyöntöä ja tanssia.
– Tuon tanssin kyllä ajattelin jättää pois ja sitäpaitsi täytän ihan pian viisi vuotta.
Joonaksen isoveli Jaki Pesonen kilpaili omassa ikäluokassaan ja kotonakin veljesten välillä on kuulemma jatkuva kilpailu.
Osuuspankin tukemat Hippo-kisat vaativat varsin suuren avustajajoukon, joka talkoovoimin hoitaa lähettämiset, ajanotot, mittaamiset, tulosseurannan, palkintojen jaon, kenttäkuulutukset ja kaiken muun organisoimisen. Sade ei haitannut järjestäjienkään työtä, vaan kaikki hoitui sujuvalla rutiinilla alusta loppuun.
Paikallinen suunnistusseura Karkki-Rasti on puheenjohtajansa Henri Fäldtin mukaan iät ja ajat osallistunut Hippo-kisojen järjestelyihin Karkkilassa.
– Itsekin olen ollut mukana varmaan yli kymmenenä kesänä. Lasten iloista liikkumista on aina mukava seurata, eikä tiedä vaikka jotkut heistä innostuvat joskus suunnistamaankin. Itse asiassa tässäkin porukassa taitaa olla joitakin torstairastiemme kiertäjiä. On myös hauska nähdä kunnostettu Käpylän kenttä näiden kisojen näyttämönä.
Kentältä poistui kisojen jälkeen punaposkisia lapsia, joista moni oli osallistunut ensimmäisiin urheilukisoihinsa. Vielä ei voi tietää kuinka moni näistä nuorista urheilijoista kenties jatkaa huippu-urheilijoiksi vai jatkaako kukaan.
Yksi illan kuumista pikapyrähdyksistä (kuvateksti poikien juoksusta)
Sade ei haitannut lukuisia katselijoitakaan (kuvateksti sateesta)
Åsa Hakalax on Hippo-kisojen tuplavoittaja (kuvateksti)
Suosituimmat
Uusimmat
Uusimmat blogit ja kolumnit
Tee oma uutinen Karkkilalaiseen
Näitkö jotain mielenkiintoista? Tapahtuiko kotikadullasi tai läheisessä leikkipuistossa jotain sellaista, josta muidenkin olisi hyvä tietää? Onnistuitko nappaamaan kuvan yllättävästä sääilmiöstä tai hauskasta tapahtumasta?
Liity Karkkilalaisen nettikumppaniksi
Olette aktiivinen paikallinen yhdistys tai seura ja haluatte toimintanne ja tapahtumanne laajan yleisön tietoon. Teiltä löytyy innokkaita kirjoittajia ja valokuvaajia. Haluatte nostaa esille kotipaikkanne tärkeitä asioita, ilmiöitä ja ihmisiä. Tutustu kumppanitoimintaan tästä.



