Karkkilan Urheilijat ja Karkkilan Pojat järjestivät 7.-9.9. nuorten yhteisleirin Eerikkilän Urheiluopistolla. Mukana oli 56 koripalloilijaa ja 8 yleisurheilijaa. Molempien lajien harrastajille oli leirillä omat erikoisharjoituksensa, mutta myös yhteistyötä kokeiltiin. Karkkilan Poikien valmentaja Asko Heino veti leiriläisille juoksupainotteisen treenin.
- Lajit tukevat toisiaan ja etenkin pienellä paikkakunnalla yhteistyötä kannattaa tehdä. Näkisin mielelläni 10- 14-vuotiaat koripalloilijat kesällä yleisurheilukentällä. Samalla tavalla rohkaisen yleisurheilijoitakin pelaaman talvella koripalloa, totesi yleisurheiluvalmentaja Asko Heino, jonka vaimo Kirsi vastasi muuten yleisurheilijoiden leiriharjoituksista.
Koripalloilijat oli jaettu leirillä kolmeen ryhmään ikäluokkien mukaan. Koripallon perusteisiin perehdyttiin sekä ulko- että sisäharjoituksissa mm. Kaisa Kosusen, Janne Kinnusen ja Pekka Suihkosen johdolla.
Leirillä piipahti myös koripalloliiton kouluttaja ja nuorten maajoukkuevalmentaja Jussi Räikkä Naantalista. Räikkä osallistui Karkkilan Urheilijoiden koripalloleirillä jo viime vuonna ja oli tehnyt selkeän havainnon: Karkkilan korisjunnujen osaaminen oli kehittynyt.
- Harjoituksissa oli tekemisen meininki ja pelaajilla selvästi halu oppia asioita. Valmentajat olivat aktiivisesti mukana harjoituksissa, mikä on lähtökohta hyvälle valmennukselle. Puolapuihin nojaajia suomalaisessa urheilussa on ihan riittävästi, totesi Jussi Räikkä ja oli Asko Heinon kanssa samoilla linjoilla: Yksilön huomioiminen pitäisi olla kaiken valmennustoiminnan keskiössä, myös joukkueurheilussa.
- Ensimmäinen asia on se, että jokaisen omat lähtökohdat otetaan huomioon. Sen jälkeen valmentajan tärkein tehtävä on auttaa nuorta saavuttamaan omat unelmansa. Joskus se vaatii ajankäyttöä, joskus se vaatii läsnäoloa ja joskus jopa irti päästämistä, vakuutti Räikkä ja valisti sekä valmentajia että urheilijoita motollaan: Tiedä, älä luule.
Edellä mainittua viisautta kohti pyrittiin muutenkin Eerikkilän urheiluleirillä. Treenaamisen, leiripelien, saunomisen ja illanviettojen lisäksi ohjelmassa oli Sari Martin luento ravinnosta. Karkkilalaisille urheilijanaluille kerrottiin miten kannattaa syödä ennen ja jälkeen pelien sekä harjoitusten. Urheilijan elämä on kokonaisvaltaista ja valintoja täynnä.
- Leiri oli todella onnistunut, leiriläiset osallistuivat innokkaina harjoituksiin ja muuhun ohjelmaan sekä ruoka oli hyvää ja sitä oli riittävästi, totesi Karkkilan Urheilijoiden koripallojaoston puheenjohtaja Tuija Halen-Heinonen.