Länsi-Uudenmaan Osuuspankissa on tehty henkilömuutoksia, jotka astuvat voimaan tammikuun alussa.
Karkkilan konttoria johtanut Markus Sillanaukee siirtyy pankin henkilöasiakasliiketoiminnasta vastaavaksi pankinjohtajaksi ja johtoryhmän jäseneksi. Karkkilan konttoria tammikuusta alkaen henkilöstöasiakkaiden osalta johtaa lohjalainen Jukka Härmä, jonka toimialueelle kuuluvat myös Saukkolan ja Pusulan konttorit. Hänen vastuullaan ovat henkilöasiakkaiden palvelut konttoreissa sekä verkko- ja puhelinpalveluissa. Länsi-Uudenmaan Osuuspankin alaisena Härmä on toiminut vuosia, Karkkilaan hän siirtyy Klaukkalasta, jossa hän on toiminut konttorinjohtajana viimeisen vuoden. Rahoituspäälliköksi Nummi-Pusulan alueelle on nimitetty Marja Peltonen.
Pankin rakennemuutokset eivät henkilöstön uudelleen organisoinnista vähene, päin vastoin.
– Pyrkimys on kohdentaa palvelua entistä paremmin asiakkaiden tarpeita ajatellen. Karkkilassa on vastakin konttorinjohtajan työhuone ja johtaja asiakkaiden tavattavissa, Sillanaukee toteaa.
Karkkilan konttorin toimitilojen saneeraus tehtiin reilut kaksi vuotta sitten. Tuhansien eurojen satsaus on osoituksena siitä ettei Karkkilasta ole tarkoitus minnekään lähteä.
Vahva asema
Länsi-Uudenmaan Osuuspankki on lujittanut asemaansa paikkakunnalla toimivien yritysten rahoittajana parin viime vuoden aikana. Markus Sillanaukeen mukaan pankin asiakkaina on muiden muassa yli puolet yli miljoonan euron liikevaihdon omaavista yrityksistä.
Myös kuntayhtymät Puhti ja Karviainen sekä perusturvakuntayhtymä Karviaisen osakaskuntien Karkkilan, Vihdin ja Nummi-Pusulan rahaliikenne on keskitetty Osuuspankkiin.
Länsi-Uudenmaan Osuuspankki työllistää tällä hetkellä 120 henkilöä. Suurten ikäluokkien eläkkeelle siirtyminen on haaste myös pankkimaailmalle.
Länsiuusmaalainen paikallispankki porskuttaa. Taantuman vaikutukset esimerkiksi järjestämättömien saatavien muodossa ovat jääneet sekä Sillanaukeen että Härmän ja Jukka Yli-Patolan mukaan lähes olemattomaksi.
Tästä kertoo myös voitonjako, jota asiakasomistajille jaettiin vuonna 2009 bonuksina noin 2,6 miljoonan euron edestä. Kuluvan vuoden osalta voitonjako on noin miljoona euroa enemmän.
– Investointihalukkuus on tällä hetkellä yrityksissä tunnusteleva, mitään isompaa ryysistä ei ole, Yli-Patola summaa.
Hän toimii vuoden alusta alkaen Yrityspankissa yritysasiakkaista vastaavina johtajana niin ikään Karkkilassa kuin Nummi-Pusulankin alueella.
Arja Degerman on nimitetty yritysmyyntipäälliköksi Yrityspankkiin. Nummelan ja Vihdin konttorinjohtajaksi on nimetty Arja Leminen. Pankin sijoitusjohtajana jatkaa Oskar Salin ja lakipalveluiden esimiehenä toimii edelleen pankkilakimies Outi Savola.