Elokuun ensimmäisenä päivänä uudet hoitolapset pääsivät ensi kertaa tutkimaan Tuorilassa sijaitsevan ryhmäperhepäiväkoti Vilperin leluja ja leikkipaikkoja.
Vilperi on perustajansa karkkilalaisen Pia Heikkisen ideoima ja toteuttama päivähoitopaikka, jossa on hoitopaikka kahdelletoista lapselle.
– Olen työskennellyt useiden vuosien ajan lasten kanssa sekä päiväkodeissa että seurakunnan lastenkerhossa. Alun perin tulin alalle kun vietin välivuotta lukion jälkeen. Pääsin töihin Kauniaisissa sijainneeseen yksityiseen päiväkotiin ja vuoden kuluttua olin varma, että haluaisin jatkossakin työskennellä lasten parissa, Heikkinen kertoi heinäkuun lopussa viimeistellessään tiloja lapsia varten.
Heikkinen ehti kypsytellä ajatusta ryhmäperhepäiväkodin perustamisesta jo pidemmän aikaa.
Lopullinen päätös syntyi, kun hän kuuli Tuorilassa olevista päiväkotitiloissa, jotka olivat jäämässä tyhjilleen kaupungin päiväkodin siirtyessä toimimaan toisaalle.
– Lähdin neuvottelemaan tilojen vuokraamisesta sivistystoimenjohtajan Niku Tuomiston ja varhaiskasvatusyksikön johtajan Rauni Sääskilahden kanssa. He näyttivät idealleni vihreää valoa ja kannustivat toteuttamaan suunnitelmani, mistä heille suuri kiitos.
Ryhmäperhepäiväkodilla tarkoitetaan päivähoitomuotoa, jossa lapset hoidetaan päiväkotimallia pienemmissä yksiköissä.
Vilperissä jokaiselle aikuiselle nimetään neljä vastuulasta. Hoitotätien tehtävänä on huolehtia ennen kaikkea omista vastuulapsistaan, sekä pitää yhteyttä lasten vanhempiin. Toiminta pyritään pitämään kodinomaisena ja lapsia hoidetaan yksilöinä runsasta sylittelyä unohtamatta.
– Toki ryhmäperhepäiväkodissa toimitaan monilta osin kuten päiväkodissa. Teemme toimintasuunnitelman hoitosuhteen alussa ja myöhemmin syksyllä luomme jokaiselle lapselle varhaiskasvatussuunnitelman yhdessä lapsen vanhempien kanssa.
– Viikkorytmimme on samankaltainen kuin päiväkodissa. Muutamana päivänä harjoittelemme kädentaitoja, toisina päivinä pidämme laulutuokioita ja käymme metsäretkillä, Heikkinen kuvailee.
Vilperiin tulevat lapset ovat iältään 1–5-vuotiaita.
Tarvetta uusille hoitopaikoille Karkkilassa riittää, sillä tulijoita olisi ollut enemmän kuin tilat antavat myöten, ja Heikkinen on saanut paikkavarauksia jo seuraavan vuoden syksylle.
– Lapset on valittu sillä perusteella, että heille löytyy ryhmästä samanikäisiä leikkitovereita. Toisaalta voimme jakaa ryhmän kahteen osaan niin, että isommat pääsevät esimerkiksi tekemään haastavampia askartelupuuhia, kun pienemmille lapsille pidetään samaan aikaan lauluhetkeä, Heikkinen suunnittelee.
Toiminnan päästyä alkuun Vilperissä aiotaan tutustua läheiseen luontoon metsäretkiä tehden ja seurata samalla vuodenaikojen aiheuttamia muutoksia ympäristössä.
– Luontopainotteisuuden lisäksi korostan toimintaohjelmassa liikunnallisuutta, Pia Heikkinen linjaa.
Vilperissä työskentelevät Pia Heikkisen lisäksi Mia Jalovaara ja Elina Vuorisalo. Lastenhoidon lisäksi henkilökunta valmistaa päivän ateriat.
– Keittiötilat täällä olivat jo valmiina, joten emme joutuneet rakentamaan niitä. Lisäksi tiloihin oli jätetty muutamia huonekaluja, loput tarvittavat huonekalut kuten sängyt päiväunia varten olen ostanut itse. Lisäksi hankintalistalla oli esimerkiksi syöttötuoleja, leluja sekä kolmet kaksostenrattaat, Heikkinen luettelee.
Vaikka uuden ryhmäperhepäiväkodin toiminta on vasta aluillaan, on Pia Heikkisellä jo valmiina suunnitelmat toiminnan laajentamisesta.
Nykyisiä tiloja hän kutsuukin väliaikaisiksi.
– Haaveissani on isompi kiinteistö, johon olisi mahdollista perustaa kaksi itsenäisinä toimivaa ryhmäperhepäiväkotia. Siten voisin tarjota useammalle lapselle mahdollisuuden päästä osaksi tällaista päivähoitomuotoa, Heikkinen tuumii.