Hevostytöstä kasvoi taitava lännenratsastaja

Paikalliset
Kommentoi

Maneesi pölisee Kari Vepsäläisen hevostilalla Ylimmäisillä, kun kymmenkunta ratsukkoa käy vuorollaan esittämässä yleisölle ja tuomareille reining-taitojaan. Reining on lännenratsastuksen yksi laji, jossa ratsastaja käskee hevostaan laukkaamaan, pyörimään paikallaan, kiihdyttämään ja äkkijarruttamaan. Reineri, miksi lännenratsastajaa kutsutaan, käsittelee hevostaan parhaimmillaan niin taitavasti, että mieleen tulee asiansa osaava endurokuski, joka niin ikään tekee ajokillaan mitä haluaa.

Yksi taitavimmista reinereistä Suomessa on karkkilalainen Siri Haanpää. Tämänkertaisessa kisassa Sirin ja hänen hevosensa BA Shining Hickoryn saamat arvostelupisteet eivät tosin riitä kärkeen.

– Tämä tamma on todellinen kuumakalle, joka vaatii pitkän valmistelun ennen kilpailua ja nyt siihen ei ollut riittävästi aikaa, huikkaa cowboy-asuinen Haanpää komean ratsunsa selästä.

Vaikka Haanpää ei tänään voittanutkaan, menestystä hänelle on satanut runsaasti. Siri on hallitseva Suomen mestari kahdessa luokassa ja hän on menestynyt erinomaisesti suurissa kansainvälisissä kisoissa Ruotsissa ja Saksassa. Suomen Ratsastajainliitto myönsi Sirille valiomerkin lajinsa parhaana. Haanpään ansiolista on erityisen vaikuttava, kun ottaa huomioon että hän on kilpaillut tässä lajissa vasta vajaat kolme vuotta.

Haanpää ei tee isoa numeroa saavutuksistaan saati itsestään, vaan puhuu mieluummin hevosista ja ratsastamisesta. Hän hullaantui hevosiin jo pikkutyttönä ja sai pitkän anelun jälkeen ensimmäisen hevosensa 9-vuotiaana. Se oli yhteinen Kari-isän kanssa.

Ikioman hevosen tyttö sai 14-vuotiaana ja tuo hevonen viettää eläkepäiviään Sirin huomassa puolenkymmenen muun lajitoverin seurassa.

Suurin osa hevosista on quartereita, joita reiningissa pääasiassa käytetään. Yksi niistä on nimeltään Chic Dual, joka rankattiin muutama vuosi sitten koko maailman toiseksi parhaaksi reining-hevoseksi. Ruuna on kuitenkin muuttunut niin kuumapäiseksi, ettei se pysy täysin parhaankaan reinerin suitsissa.

– Kun asettaa stetsonin päähän ja vääntää kantrimusiikin soimaan, niin tuo rauhallisen näköinen polle muuttuu kuin taikaiskusta ihan eri tyypiksi. Se on niin vahvaluonteinen, että kisoissa se tuppaa viemään ratsastajaa, vaikka tietenkin asetelman pitäisi olla päinvastainen, huokaa Haanpää.

Tuota ei millään uskoisi, kun katsoo, kuinka 6-vuotias Verona Haanpää työntää hevosta kankusta äidin toivomaan paikkaan. Myös 2-vuotias Vienna Haanpää tepastelee luottavaisena ruunan tuntumassa ja asettuu siskon kanssa hevosen selkään kuin vanhakin tekijä.

Aluksi Sirin laji oli esteratsastus, joka sekin jäi useaksi vuodeksi. Haanpää innostui aikuisena uudestaan ratsastamisesta, mutta ei uskaltanutkaan enää hypätä esteitä saatuaan esikoisensa. Siri arvelee syyksi äidin suojeluvaiston, ja jossain muistin sopukoissa kummitteli myös taannoinen ratsastusturma, jossa hevonen oli litistää Sirin alleen. Niinpä Haanpää alkoi harrastaa lännenratsastusta, jonka senkin luulisi ulkopuolisen silmin herättävän suojeluvaistot.

Haanpää kertoo, että reining on varsinkin Amerikassa, mutta yhä enemmän myös Euroopassa iso laji, joka kerää suuret määrät harrastajia ja katsojia. Tämä tarkoittaa tietenkin sitä, että iso raha liikkuu lajin ympärillä. Maailmalla on paljon ammattiratsastajia, jotka saavat kisoihin rikkaitten hevossijoittajien parhaat ratsut. Hurjat palkintosummat jaetaan puoliksi omistajan ja reinerin kanssa.

Myös Haanpäätä on jo kyselty ammattilaiseksi Belgiaan, mutta nuori nainen ei täkyyn tarttunut. Ainakaan vielä. Mutta kuka tietää mitä tapahtuu, kun tyttäret vähän kasvavat. Sirin taidot saksalaisen huippuvalmentajan valvonnassa entisestään karttuvat, ja aviomies suostuu muuttamaan Karkkilasta.

– Jos omat sijoituksensa edes kalliitten kilpailumatkakustannusten osalta saisi takaisin, niin sekin olisi jo jotakin, päättää Siri Haanpää vaatimattomaan tyyliinsä.

Käyttäjän Keke Asposalo kuva
Keke Asposalo

Kommentit

Osallistu keskusteluun

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
  • Kirjoita rakentavasti, asiallisesti ja keskustelua edistävästi.
  • Älä esitä sukupuoleen, ikään, syntyperään, kieleen, uskontoon, vammaisuuteen tai henkilökohtaisiin ominaisuuksiin kohdistettuja asiattomuuksia.
  • Älä levitä huhuja tai valheita.
  • Käytä asiallista ja hyvää kieltä, älä kiroile.
  • Älä yllytä rikokseen tai väkivaltaan.
  • Älä laita viestiisi linkkejä laittomaan tai epäasialliseen materiaaliin.
  • Älä mainosta.
  • Älä käytä ylipitkiä lainauksia. Jos lainaat jotain toista kirjoittajaa tai sivustoa, mainitse lähde.