Näytti siltä, että sadekuurot ja aurinko olisivat olleet hippasilla Pyhäjärvisoudun tapahtuma-aamuna toissa lauantaina Vattolan uimarannalla.
Epävakaa sää ei haitannut soutukisan elvyttäneitä Perttu Haanpäätä ja Ossi Vuorista, jotka tuntuivat ottavan leppoisasti vastaan kaiken mikä taivaalta tulee. Sade sen sijaan ajoi Iklun koripalloturnauksen rannalta Liikuntahallille.
Syynä ei ollut pelaajien sokeripitoiseksi väitetty koostumus, vaan se että rantakentän pinta muuttui liian liukkaaksi ja nivelille vaaralliseksi.
Haanpäätä muutto hiukan harmitti, sillä koripalloilijoiden myötä rannalta häipyi koko joukko ihmisiä ja kahvitarjoilu. Ja sadekin pysytteli poissa loppupäivän.
Uimarannalle jäi kuitenkin paljon enemmän kuin sieltä lähti: sinne jäi tavattoman rento tunnelma ja runsaasti iloisia ihmisiä. Valtavan WOW-palloon astui tämän tästä joku uskalikko ja yritti pysyä vedessä kelluvan pallon sisällä pystyssä, huonolla menestyksellä useimmiten. Samaan aikaan kuin päivän päätapahtuma alkoi lähestyä, rannalla virisi kamppailu Karkkilan mökkitikkamestaruudesta. Naisille ja miehille oli omat sarjansa, mutta taulu näytti vetävän puoleensa etupäässä miehiä ja poikia. Naisten sarjan voittajaksi julistettiin soutuunkin osallistunut Mervi Örnberg ja miesten mestaruuden nappasi Tanna Suonpää.
Tasan kello 12 starttasi Pyhäjärvisoudun naisten sarja. Kaksihenkisiä joukkueita oli uskaltautunut mukaan neljä kappaletta ja niiden tuli käydä kääntymässä Tuorilan uimarannan tuntumassa. Airopareja sallittiin vain yksi, joten suurin osa lähti liikkeelle ajatuksenaan vaihtaa aika ajoin soutajaa. Narttupurkki-niminen joukkue oli kuitenkin kokenut hankainrikon ja ”kusiinit” Heli Vikström ja Haidi Peltonen lähtivät liikkeelle keksimällään sekahakutekniikalla.
Näin kumpikin souti puoleltaan yhdellä airolla Helin istuessa etutuhdolla ja Haidin takana. Tämä tuntuikin teoriassa tehokkaalta tavalta edetä, mutta vain teoriassa. Todellisuudessa Narttupurkki kiemurteli ja teki sinänsä kauniita piruetteja erityisesti alkumatkasta. Tämä tiesi jäämistä kisan viimeiseksi, mikä ei näyttänyt naisia lainkaan harmittavan.
Seppo Taalasmaa -nimisellä veneellä kilpailuun osallistuivat Sepon Ullat, eli Mervi Örnberg ja Piia Pekkilä. Joukkue kolaroi alkumatkalla toisen veneen kanssa, mikä saattoi vaikuttaa siihen, ettei voittoa tänään tullut. Sen nappasi Team Liivit täynnä -joukkue, jossa Heidi Kivimäki souti ja Laura Jaakkola lauloi ja toimi kartanlukijana. Veneiden kolistessa yhteen Perttu Haanpää totesi, että hän oli kuvitellut Pyhäjärvellä riittävän tilaa neljälle veneelle, vaan ahtaaksi kävi.
Myös miesten sarjassa nähtiin dramatiikkaa, kun Mikko Ojasen ja Jussi Huhtalan veneen airo rikkoutui. Miehet käänsivät veneen takaisin rantaan ja heidän luultiin keskeyttävän. Kaikkea muuta. He ottivat alleen toisen veneen ja alkoivat vimmatusti kuroa toivottoman tuntuista etumatkaa kiinni. Miehet pystyivät ohittamaan kaksi venekuntaa ja sijoittuivat kuudensiksi. Komean voittopokaalin saivat ottaa vankkoihin käsiinsä Jouni ja Jarmo Nurmi, joiden voitto oli lopulta varsin selkeä.
Soutamisen jälkeen kilpailijoille näytti maittavan telttasauna, joka tarjosi tosiaan kunnon löylyt.
Haanpää oli lopulta tosi tyytyväinen päivään ja uskoo perinteen jatkuvan ensi kesänä. Silloin viereiselle lentopallokentälle sopisi mainiosti vaikkapa rantalentisturnaus.