Kaupunginpuutarhuri Anja Polkutie saa puhelun. Yksi pylväshaavoista linja-autoaseman lähellä on kaatunut. Vaikka on lauantai, Polkutie lähtee tutkimaan asiaa.
Hän toteaa, että kyseessä ei ole ”kaupungin puu”, vaan haaparivistö kuuluu kiinteistöyhtiön vastuulle. Polkutie ei kuitenkaan malta olla tutkimatta kaatunutta puuta tarkemmin.
Jälkien perusteella epäiltyjen joukkoon nousee pylväshaapojen paha vihollinen, runkohaapsanen (Saperda carcharias).
Päällepäin terveen näköinen puu on lahonnut pahasti tyvestä ja lopulta kaatunut, ei onneksi autojen saati ihmisten päälle.
Nyt kaatui yksi puu, mutta Tapani-myrsky piti Polkutien totisesti kiireisenä.
Kaatuneita puita oli paljon ja Polkutien puhelin pirisi tiuhaan.
Muutenkin hän saa usein vastata puhelimen ja sähköpostin kautta kaupunkilaisia askarruttaviin puu- ja kasvikysymyksiin. Polkutie auttaa mielellään, mutta illalla hän sen sentään sulkee työpuhelimensa.
Anja Polkutie muutti Karkkilaan 1989 tultuaan valituksi avoinna olleeseen kaupunginpuutarhurin virkaan. Karkkilaan hän muutti perheineen Tukholmasta, jossa hän toimi toistakymmentä vuotta piiripuutarhurina.
Miten tulit valinneeksi ammattisi?
-Jo lukiossa minua kiinnostivat kasvit ja erityisesti puistot. Sitä tietä kouluttauduin hortonomiksi.
Miksi tulit juuri Karkkilaan?
-Tukholmassa asuessamme halusimme kaksi lastamme kouluun Suomessa. Ensimmäinen varteen otettava työpaikka oli avoinna jossain Karkkilassa, josta en ollut koskaan edes kuullut. No, tänne tultiin ja täytyy sanoa, ettei ole kaduttanut.
Viihdyt siis täällä, mistä syystä?
-Tämä on sopivan kokoinen kaupunki ja minulle tärkeä luonto alkaa ihan kotipihasta. Vilkas torikuhina rikkoo sopivasti pikkukaupungin rauhan.
Mitä työhösi kuuluu?
-Vastuullani ovat puistot, istutukset, urheilukentät ja -reitit sekä uimarannat. Suomen Matti hoitaa kylläkin ladut ja kentät käytännössä. Torivalvonta kuuluu myös toimenkuvaani.
Jos voisit, mitä muuttaisit työssäsi?
-Työmäärä ja hoidettavat alueet ovat lisääntyneet viime vuosina runsaasti. Nykyinen väkimäärä ei tahdo ehtiä pitää puistoja ja istutuksia kunnossa, joten lisäisin kyllä määrärahoja ja palkkaisin töihin muutaman henkilön lisää. Torin kunnostus ja ilmeen uusiminen ovatkin jo suunnitteilla.
Onko itse kaupungissa parannettavaa?
-Terveydenhoito toimii täällä muuten ihan hyvin, mutta ilta- ja viikonloppupäivystys pitäisi ehdottomasti saada takaisin Karkkilaan. Autottoman on usein todella vaikea päästä Nummelaan tai Lohjalle.
Mitä harrastat?
-Valokuvaan paljon kasveja ja puistoja. Luen erityisesti dekkareita.
Mitä aiot tehdä kesälomallasi?
-Lepään, luen ja otan rennosti. Joitakin tuttuja saattaa tulla kylään ja itse käyn lasteni ja heidän perheidensä luona Turussa ja Uppsalassa, jossa he opiskelevat.
Eläkeikäsi lähestyy pikku hiljaa, onko sinulla jo suunnitelmia eläkepäivien varalle?
-Jään tosiaan neljän vuoden päästä eläkkeelle. Mitään konkreettista en ole miettinyt, mutta en pitäisi mahdottomana muuttamista lähemmäksi lapsiani.
Siis Turkuun?
-Tuohon en sano mitään.
Anja Polkutie alkaa etsiä mahdollisia runkohaapsasen merkkejä kaatuneen puun vierustovereista ja löytää kohta pienen reiän toisesta haavasta.
Komeaa puuta ei kuitenkaan tarvitse välttämättä kaataa, vaan jos tosiaan kyseessä on runkohaapsanen, ötökän tekemään reikään voi ruiskuttaa Malation-nimistä tuholaismyrkkyä ja yrittää siten estää lahoamisen jatkuminen.
Polkutie kuvaa kaatuneen haavan ja arkistoi kuvan tuhansien muiden joukkoon.