Ilmaisjakelulehti Mäntsälän Uutiset Suomen Lehtiyhtymälle

Paikalliset
Kommentoi

Esan Kaupunkilehdet Oy luopuu Mäntsälän Uutisten kustantamisesta ja myy Mäntsälässä ilmestyvän ilmaisjakelulehtensä Suomen Lehtiyhtymä Oy:lle. Lehtiyhtymällä on ennestään Mäntsälässä tilattava Mäntsälä-lehti sekä ilmaislehti Mäntsälän Viikkouutiset.

Esan Kaupunkilehdet keskittyy Päijät-Hämeessä julkaistavien kaupunkilehtiensä Uuden Lahden ja Seutunelosten kehittämiseen.

– Ennustimme Mäntsälän lähentyvän Lahden seutua liikenneyhteyksien paranemisen vuoksi, mutta niin ei ole tapahtunut. Kaupallista synergiaa seutujen välillä ei ole syntynyt, siksi luovumme kannattavasta Mäntsälän Uutisista, sanoo Esan Kaupunkilehtien toimitusjohtaja Jarkko Haukilahti.

– Tärkeä uutinen meille on myös se, että Suomen Lehtiyhtymä jatkaa lehden kustantamista, jatkaa Haukilahti.

Suomen Lehtiyhtymän toimitusjohtaja Jorma Hämäläinen näkee muuttuvassa tilanteessa paljon mahdollisuuksia, sillä Mäntsälän lehtikenttä on ollut poikkeuksellisen hajanainen ja sekava.

– Kuluttajan asema paranee. Nyt saamme paremmat resurssit sisällön tekemiseen, kun yhdistämme voimamme. Kuluttajaa kiinnostava lehti on myös kaupallisen menestymisen elinehto, ja nyt se on tehtävissä paremmin, toteaa Hämäläinen.

Kauppa toteutetaan liiketoimintakauppana.

Suomen Lehtiyhtymä -konserni on Suomen viidenneksi suurin lehtikustantaja ja painopalvelujen tuottaja. Lehtiyhtymän lehtiä ovat muun muassa Keski-Uusimaa, Uusimaa, Länsi-Uusimaa, Aamuposti, Sipoon Sanomat, Nurmijärven Uutiset, Tamperelainen, Turkulainen, Helsingin Uutiset, Vantaan Sanomat, Länsiväylä, Seinäjoen Sanomat,Vihdin Uutiset, Karkkilalainen sekä Lappeenrannan Uutiset ja Imatralainen.

toimitus

Kommentit

Osallistu keskusteluun

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
  • Kirjoita rakentavasti, asiallisesti ja keskustelua edistävästi.
  • Älä esitä sukupuoleen, ikään, syntyperään, kieleen, uskontoon, vammaisuuteen tai henkilökohtaisiin ominaisuuksiin kohdistettuja asiattomuuksia.
  • Älä levitä huhuja tai valheita.
  • Käytä asiallista ja hyvää kieltä, älä kiroile.
  • Älä yllytä rikokseen tai väkivaltaan.
  • Älä laita viestiisi linkkejä laittomaan tai epäasialliseen materiaaliin.
  • Älä mainosta.
  • Älä käytä ylipitkiä lainauksia. Jos lainaat jotain toista kirjoittajaa tai sivustoa, mainitse lähde.