Kirpputori kuuluu kesään

Kommentoi

Sää oli suosiollinen Sudetin ensimmäiselle pihakirppistapahtumalle, joka sai aikaan vilinää ja vilskettä muuten hiljaiseen kaupunginosaan.

Lähes neljälläkymmenellä pihalla myytiin kaikkea mahdollista kodin tavaraa. Myynnissä oli upeita pahkakalusteita, mopoja – lavan kera ja ilman – lastenvaatteita, mattoja, astioita ja ylipäätään kaikkea, mitä ihmiset ovat joskus tarvinneet tai luulleet tarvitsevansa.

Monelle pihalle oli pystytetty myös pikku kahviloita, joista sai tuoretta pullaa, piirakoita ja lettuja.

Mirkku Poltinojan pihalla oli myynnissä muun muassa kaksi mopoa. Noora Nikanderia ne eivät kuitenkaan kiinnostaneet. Hän oli iskenyt silmänsä sääri- ja jalkateräsuojiin, joita hän tarvitsee hanmoodo-nimisessä kamppailulajissa. Kauppaa hierottiin perusteellisesti, kuten asiaan kuuluu, ja lopulta Nooran mukaan lähtivät suojien lisäksi myös hanskat.

Keijo Toivanen oli saapunut Lempäälästä sukuloimaan Karkkilaan ja piipahti samalla Sudetin pihakirppiksellä. Eikä turhaan. Mies bongasi vanhan akustisen kitaran, joka suorastaan huusi päästä mukaan.

Lucky 7 vaatii pientä laittoa, mutta Toivanen maksoi tästä klassikosta mieluusti pyydetyt viisi euroa. Kaupan kylkiäisenä tulivat kitaran pintaan liimatut punkhenkiset tarrat.

Sivuvaunulla varustettu valkoinen polkupyörä liikkui Sudetissa ja käänsi kaikkien katseet. Mika Kaartisen kuskaamassa sivuvaunufillarissa kulkivat mukana Luka-poika ja tämän Siiri-sisko. Päivä sujui ulkoilun nimissä, sillä rahaa oli kulunut vain yhteen pokkariin.

Sanna Heinosen pihakahvilassa oli tarjolla suussa sulavaa raparperi- ja vadelmapiirakkaa. Niitä nauttimaan oli saapunut naapuruston myyjistä Terhi Ranta, Pertti Korpi ja VP Joensuu. Heinonen oli saanut kaupaksi astioita, lakanoita, leluja ja lätkävarusteita. Myös muut myyjät kehuivat päivän menekkiä ja pitivät tapahtumaa erittäin onnistuneena.

8-vuotias Mikko Huhta on jo niin iso poika, että pikkuautot ja muut lelut saivat mennä kiertoon. Mikon myyntipöydällä oli jäljellä vielä muutama leluauto, mutta niistäkin Nissan-ralliauto lähti eurolla Arvo-nimisen herran mukaan.

Ihmiset liikkuivat Sudetissa pääasiassa jalkaisin pihalta toiselle, mikä tässä puutarhakaupungissa onkin luontevaa.

Ihmismääristä välittämättä muuan kypsään ikään ehtinyt herrasmies katsoi aiheelliseksi ohitella Audillaan mielestään liian hiljaa ajaneita autoja.

Mies kertoi, ettei ollut nähnyt jalkaisin liikkuvia lapsia. Hän oli ilmeisesti paitsi audistinen myös sokea.

Kun Puutarhakadun jatkeeksi tehtiin oikotien pätkä Tuorilaan, katu on muuttunut monille kiihdytyskaistaksi. Minkälaista meno onkaan, kun Puutarhakatu saa asvalttipäällysteen tänä kesänä?

Kaiken kaikkiaan Sudetin pihakirppis sai pelkästään hyvää palautetta niin myyjiltä kuin asiakkailta, joita oli saapunut paikalle sankoin joukoin.

Käyttäjän Keke Asposalo kuva
Keke Asposalo

Kommentit

Osallistu keskusteluun

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
  • Kirjoita rakentavasti, asiallisesti ja keskustelua edistävästi.
  • Älä esitä sukupuoleen, ikään, syntyperään, kieleen, uskontoon, vammaisuuteen tai henkilökohtaisiin ominaisuuksiin kohdistettuja asiattomuuksia.
  • Älä levitä huhuja tai valheita.
  • Käytä asiallista ja hyvää kieltä, älä kiroile.
  • Älä yllytä rikokseen tai väkivaltaan.
  • Älä laita viestiisi linkkejä laittomaan tai epäasialliseen materiaaliin.
  • Älä mainosta.
  • Älä käytä ylipitkiä lainauksia. Jos lainaat jotain toista kirjoittajaa tai sivustoa, mainitse lähde.