Nummen Kipinän ja Karkkilan Poikien yleisurheilijoita Uudenmaan piirin leirityksessä!
Karkkilan Pojat - 24.01.2010 22:25
Asko Heino
Uudenmaan piirin 12-17-vuotiaille yleisurheilijoille järjestetään talvikautena leiritys, joka käsittää kolme erillistä viikonlopun leiriä Pajulahdessa. Ensimmäinen järjestettiin lokakuun alussa, toinen tammikuussa ja viimeinen on maaliskuussa. Leirille pääsykriteerinä on b-luokan tulos ja systemaattinen harjoitustausta. Urheilijat pitävät leirien välillä harjoituspäiväkirjaa, joka leirin kouluttajien toimesta käydään leirin aikana läpi. Harjoituspäiväkirjan ja testitulosten perusteella kouluttajat antavat vinkkejä tulevan kauden harjoitteluun.
Leiriläiset on jaettu 6:een ryhmään lajisuuntaisuuden mukaan. Ryhmät ovat hyppy, heitto, pikajuoksu, kestävyysjuoksu, ottelu ja kävely. Kussakin ryhmässä on kaksi kouluttajaa, ja 10-20 urheilijaa. Lokakuun leirillä teemana oli hengästyminen ja hikoilu. Tällöin keskityttiin kestävyyspainotteiseen harjoitteluun. Tammikuun leirillä paino oli tekniikkaharjoituksissa.
22-24.1.2010 järjestetylle leirille osallistuivat Nummen Kipinän edustajista Taija Rantanen heittoryhmässä, Viivi ja Meri Rantanen Kestävyysjuoksussa, Katriina Linnakoski kävelyryhmässä ja Mari Karjanlahti Pikajuoksuryhmässä. Karkkilan Poikien Henriikka Heikkinen, Santeri Söderström, Riku Tasala ja Jami Heino harjoittelivat hyppyryhmässä. Lisäksi kouluttajina toimii heittoryhmässä Marko Sairasalo ja otteluryhmässä Antti Linnakoski Nummen Kipinästä ja otteluryhmän toisena kouluttajana toimii Karkkilan Poikien Asko Heino. Karkkilalaisia leirillä olivat myös Vihdin Viestiä edustavat Raussin veljekset Jyri ja Vesa. He harjoittelivat heittoryhmän mukana. Vaikka leireillä ryhmät ovatkin jaettu lajisuuntaisuuden mukaan, on perusharjoittelu ryhmien kesken lähes samankaltaista. Leirityksen vanhimmat urheilijat ovat siinä vaiheessa, että alkaa olla lajinvalinnan aika. Nuoremmat harjoittelevat vielä ottelutyyppisesti, eli lajivalinta tullaan tekemään vasta myöhemmin. Siksi onkin tyypillistä, että tänä vuonna hyppyryhmän mukana harjoitteleva saattaa harjoitella ensi vuonna heittoryhmän mukana.
Leiri alkoi perjantaina yhteisellä palaverilla, jossa Leirin johtaja Kari Toropainen avasi talvikauden toisen leirin. Aloituksen jälkeen oli vuorossa testit, jossa testattiin pääsääntöisesti nopeutta ja lihaskuntoa ja voimaa. Samat testit ovat olleet käytössä jo joitain vuosia, joten urheilijoiden kehitystä on niiden perusteella helppo seurata.
Lauantai alkoi ohjelman mukaan klo 07.00 aamulenkillä. Tällä kertaa kovan pakkasen vuoksi jokainen lajiryhmä käyttivät mielikuvitustaan lähinnä erilaisten palloilujen merkeissä. Päivän aikana eri lajiryhmät pitivät 3 kahden tunnin harjoitusta, jotka pääsääntöisesti koostuivat 1-2 tekniikkaharjoituksesta ja punttiharjoituksesta. Punttiharjoitusten pääpaino oli levytankoharjoitteiden opettelussa. Lisäksi kouluttajat pitivät 1h luennon lajiryhmien itse valitsemistaan aiheista sekä henkilökohtaisen keskustelutuokion jokaisen urheilijan kanssa. Aiheena oli pääasiassa harjoituspäiväkirjan läpikäynti ja joidenkin vinkkien anto urheilijalle harjoittelun painottamisiin. Treenien jälkeen oli mahdollisuus uintiin ja saunomiseen.
Sunnuntain ohjelma alkoi lauantain tavoin aamupalloilulla klo 07.00. Aamupalan jälkeen oli lajiluennon vuoro, joka pidettiin ryhmäkohtaisesti kouluttajien valitsemista aiheista. Aamun treenissä keskityttiin erilaisten suoritustekniikoiden harjoitteluun. Ruokailun jälkeen leirin johtaja piti luennon venyttelyn ja veryttelyn tarpeellisuudesta tavoitteellisessa urheiluharjoittelussa. Painotus oli harjoituksen alun valmistavissa harjoituksissa, jotka nuoremmilla urheilijoilla saattaa tarkoittaa koko harjoitusta ja varttuneemmilla urheilijoilla veryttelyä ennen varsinaista kehittävää harjoitusta. Alkuverryttely pitää sisällään alun pulssia nostavan alkulämmittelyn, aktiivisen venyttelyn, sekä runsaasti lajinomaisia liikkuvuus ja koordinaatioharjoituksia. Iltapäivän harjoitus oli eri lajiryhmissä joko palauttava tai kehittävä aiempien harjoitusten rasittavuudesta riippuen. Kotiin leiriläiset pääsivät n. klo 16.00.
Kahden vuorokauden aikana harjoitusta kertyi urheilijaa kohtaan n.12-14 tuntia, joka on melkoinen määrä nuorelle urheilijalle. Jos harjoitteet suunnitellaan huolella, ei rasitus kuitenkaan käy urheilijoille liian suureksi, vaan parin päivän levon jälkeen lihaksisto on taas valmis vastaanottamaan uusia ärsykkeitä. Yksi tärkeimmistä asioista leiriä suunniteltaessa on monipuolisuus ja mielekkyys harjoitteissa, jotta myös tulevaisuudessa löytyy nuoria urheilijoita, joille urheilusta on tullut elämäntapa. Vaikka urheiluharrastus ei johtaisikaan huippu-urheiluun saakka, on leirien myötä tullut kavereita ja mukavia muistoja sekä tutkimusten mukaan liikuntaharrastuksella on parempi mahdollisuus jatkua myös aikuisiälle.
Keskustelua aiheesta
Keskustelupalstalle ei voi toistaiseksi jättää uusia viestejä klo 16:n ja klo 9:n välisenä aikana.
