Sanojen Takana: Meripoikki
15.10.2008 12:25
Jukka Salmi
Ol syyspimi yä. Kylm sualanen duul puhkus yli Syvärauma lahde. Sillo siin yhde laiturim bääss bulpaht merem bohjast semne lailse miähen gokone, gullim mallinen gommervenk pinttaha, ambus siit ettippäi ylös ilmaha, nii et yks firaus vaan guulus, heitt kolm voltti ja häipys taevan duuli niingo miähe biaru Skotlannis, mut ilmestyski sit yhtäkki Mustan Gissan Grouvihi, mun ja Nuurdlundin böydäm bääl heiluma. Kommervenk aukes koval rutinal ja sen sisält kuariutus klunittu, viirusilmäne miäs, valkosep petivaatte ymbärilläs.
”Mine tärvehtti täitä, te syrjäinen maa, ” miäs tavas paffilapust ko sill ol kädes.
Mull men bunss väärän gurkkuhu.
”Mnää tervehdin snuu iha yht pali,” sanos Nuurdlund aik hämmendyneell, mut juur siihen dilandeese hyvingi sopevall äänembainol.
”Mine ole tullu tänne opettama täitä.”
”Jasso. Mink alam miähi herra mahta olla?” mnää kysysin gohteliast, ko mnää sain daas henkke.
”Mine ole yksi Buddhan ilmentymä, Maaruta-Agni-Buddha, eli Aikamatkaaja-Buddha. Matkustaminen ajassa on minulle mahdollinen, koska mine ymmärtä syvätietoisuuden tasolla, ettei aika ole olemassa. Eilen on tänään ja huomenna on myös eilen ja nyt.”
”Nii oikke,” Nuurlund sanos, kallist niskas taappäin ja rupp sorme rumputtaen duijottama miäst siin meidäm böydäl. Ko siin kappal aik ol tuijotett, ni Nuurdlund sanos: ”Es snää mikkä Budhha ol! Luulek snää, ettem mnää ole nähny budhhanguvei Shanghain haminas? Ne oliva kaikk nauravi paksukaissi, eik tomssi väsynei kuikeloi, niingo snää.”
”Te käyttä hyvin roisi kieli. Ensimmäinen neuvo mine halu sano kaikki temen maan asukas: Se, joka ajattele puhtaita ajatuksia, puhuu kauniisti ja käyttää vain puhtaita sanoja. Muistaka se ohje.”
”Muistetan gyll,” sanos Nuurlund. ”Mut pid snääki, housuton riuksäär suus hiukka soukemmal, saakeli soikoho! Me ole merimiähei. Semssi kon geikku laudottem bääll pisi valdmere myrskyvä selkkä mailma yhdest äärest toise. Meri raivo ja rätip paukku, mut mek kiivetä ylös mastoho ja märsraagall, ja siin doimes lendä tervem miähen gurkust semssi sanoi, etei taid oll olemass niin garvassi kirjaimiika, ett niit sanoi vois kirjotta muisti.”
”Mine ole tuollaisesta kurimuksesta vapaa. Minulla ei ole kärssimys, eikä jano. Koska mine olen ensin keksinyt ja sitten saavuttanut valaistuminen. Mine päädyin siihen moni moni ankara harjoitus jälkeen kun mine meditoi erään puun alla. Mine suosittele sama muille. Meditoiminen on kuin ajatteleminen, mutta siinä ei vain ajatella mitään.”
”Snää oles hull.”
”En ole hullu, mine viisas. Minu valaistumiskeksintö muutta ihmiskunnan elämä. Se poista kärssimys.”
”Snää et kyl näyt kovinga dytyväiselt miähelt. Onk sull kettä kambraatti, tai vaikk muija, jonk kans snää voisis puhell iha maallisse elämä asjoist?”
”Ei ole. Perhe ja ystäväpiiri häiritsevät henkinen kehitys. Yhdessäolo saa aikaan kiintymys, kiintymys synnyttää kärssimys. Näe vaara kiintymyksessä ja vaella yksin kuin sarvikuonon sarvi. Viisas ihminen vaalii itsenäisyyttään ja vaeltaa yksin kuin sarvikuonon sarvi.”
”Mitä ihmett snää nyt oikke hoes? Eihä sarvikuanon sarv, jumalsiunakko, minnekkä yksinäs men. Semne luinen dapp! Sehän on gii siin sarvikuanom bääss ja mene juur sinn mihe sarvikuano sen dyändä. Me ei oll mittä sarven giakuroi, eik me semssek halut tullakka. Me ole meripoikki ja me mene minn huvitta. Ja viäl sen gans ko meidän deke miäl menn. Ist alas ny siit seisomast. Mnää tilaan snuul klasin rommi ja piänen bilkkumin bauij ja fläski, ettes ihan bystyn guivu.”
