Partiotuen väki vaelsi Seitsemisen kansallispuistossa
15.10.2008 12:25
Partiotuen perinteinen, jo yhdestoista syysvaellus suuntautui tänä vuonna Seitsemisen kansallispuistoon. Seitseminen sijaitsee Pirkanmaalla, Kurun ja Ikaalisten kuntien alueella. Siellä risteilee paljon hyvin hoidettuja polkuja ja tulipaikkoja löytyy runsaasti. Kansallispuisto on erinomainen päiväretkienkin kohde. Me tosin vietimme siellä kolme yötä.
Lähdimme perjantaina aamulla kohti Seitsemistä. Matkaa sinne on Karkkilasta n 220 km. Lähtöpaikkamme oli Särkilammen marjatila puiston eteläpuolella. Sieltä on merkitty, n 2 km:n reitti varsinaiseen Kansallispuistoon. Perjantai-iltana majoituimme Koveron kruununmetsätorpan lähelle.
”Koveron kruununmetsätorppa perustettiin virallisesti vuonna 1859, vaikka paikalla lienee asuttu jo vuosi aiemmin. Tila pysyi asuttuna aina 1960-luvun loppupuolelle asti. Kukoistuskautenaan, 1900-luvun alkuvuosikymmeninä, Koveroa asutti Ananias Kovero perheineen. Talonväen lisäksi pirtin lattialla majoittui talvisin hakkuumiehiä lähiseudun savotoilta. Elämä oli työntäyteistä, mutta sittenkin hyvää, kuten Koveron tyttäret myöhemmin muistelivat.
Sotien jälkeen tilanpito alkoi hiljalleen hiipua. Tila siirtyi takaisin valtiolle, kun Metsähallitus osti sen vuonna 1970. Nykyisin Kovero on osa Seitsemisen kansallispuiston kulttuurimaisema-aluetta ja sitä on entisöity mahdollisimman tarkoin vastaamaan perinteisen hevosmaatalouden aikaa eli noin vuosia 1927 - 1941. Entisöinti- ja muita tilan töitä on toteutettu paljon talkootyönä.”
Yövyimme louteissa raikkaassa syysilmassa, kun ensin olimme istuneet nuotiolla yön pimeydessä niitä näitä jutellen. Yksityiskohdat jäävät ainoastaan mukanaolijoiden muistin varaan. Aamutoimet olivat totutun ripeät lähellä nollaa olevassa, hyvin ilmastoidussa ”keittiössä”. Aikataulun mukaisesti olimme taas reippaana polulla aamukymmeneltä. Polku kulki läpi jylhien maisemien.
”Kansallispuiston sydän on jo vuonna 1910 suojeltu Multiharjun aarnimetsä. Siellä vanhimmat kilpikaarnaiset männyt lähentelevät 400 vuoden ikää, ja niiden tyvillä on vielä nähtävissä palokoroja - merkkejä aikanaan riehuneista metsäpaloista. Siellä täällä ikikuusikon hämärässä kasvaa komeita haapavanhuksia, mutta valtaosa lehtipuista makaa jo maassa sammaloituvina liekoina.”
Muutaman tunnin vaelluksen jälkeen saavuimme Seitsemisen luontokeskukseen. Tutustuimme siellä luontokeskuksen näyttelyihin, sekä tietysti kahvilaan ja vesipisteeseen. Vettä kuluu kävellessä eikä sitä kaikkialta saa juomakelpoisena. Jokainen mahdollisuus pitää käyttää hyväkseen. Mukavan tauon jälkeen, kun kaikkien hengitys oli tasaantunut, jatkoimme kohti Pitkäjärveä ja sen metsäkämppää.
”Seitsemisen kansallispuistossa sijaitseva Pitkäjärven kämppä on yksi maamme komeimpia säilyneitä metsäkämppiä. Arvokas rakennus ja talli kuuluvat valtakunnallisesti merkittävien kulttuuriympäristöjen joukkoon ja ne on suojeltu ympäristöministeriön päätöksellä v. 1994.
Seitsemisen seudulla metsätalous on ollut tärkeä elinkeino. Suurimmat savotat tehtiin 1920-luvulla. Metsätyömiehille rakennettiin majoitustiloiksi useita kämppiä.
Kämpälle valittiin hyvä paikka hiekkakankaalta järven rannalta. Kuivatustilaa tarvittiin paljon, sillä talvisessa metsässä kastuivat puiden kaadossa ja kuljetuksessa niin vaatteet, saappaat kuin hevosten valjaatkin hiestä ja lumesta. Pitkäjärven kämpän rakentaminen aloitettiin kelohirrestä 1939, mutta talvisota keskeytti työmaan glasinalus-vaiheeseen. Välirauhan aikaan kämppä 1940 saatiin kuitenkin valmiiksi.
Kämppään majoitettiin noin parikymmentä miestä. Aluksi sotien jälkeen Pitkäjärvelle oli sijoitettuna työvankeja Karvian varavankilasta. Työvangit suorittivat kämpällä rangaistusta mustan pörssin kaupoista ja luvattomasta viinan myynnistä eli trokauksesta. Eräskin viinankeitosta tuomittu isäntämies oli ottanut mukaan renkinsä, joka hakkasi isäntänsä puolesta vaaditun kahden halkomotin päivätaksan!
Myöhemmin kämpällä majoittui pääosin hevostyömiehiä eli miehiä, joilla oli oma hevonen käytössään ja jotka kuljettivat tukkeja työmaalta kokoamispaikoille. Työmiehet nukkuivat suuressa kämppähuoneessa kerrossängyissä. Keittiö oli kämppäemännän valtakunta, eikä sinne ollut edes suoraa oviyhteyttä miesten puolelta, vaan ruoka tarjoiltiin ns. elämänluukusta. Kämpän toisessa päädyssä oli ns. terävä pää eli työnjohtajien huone.
Kämppäelämä oli vilkkainta 1940- ja 1950 -luvuilla, jolloin Seitsemisen seudullakin tehtiin suuria sotakorvaushakkuita. Metsätöiden koneellistuessa työvoiman tarve väheni. Kun vielä tieverkoston parantuminen helpotti kulkua työmaille, niin kämpät alkoivat hiljalleen jäädä tyhjilleen.”
Toisen yön vietimme Pitkäjärven eteläpäässä olevalla tulipaikalla. Ripeä ruokailu ja kahvit kerman kera maistuivat pitkän päivän jälkeen. Retkiruoka maistuu raittiissa ilmassa itse tehtynä. Pieni nälkä on aina hyvä mauste. Lauantai-ilta ja mukava seura viritti taas kaikenlaista jutun juurta maailmanmenosta monine ilmiöineen. ”Kymppiuutisten” jälkeen kuitenkin makuupussi kutsui ja jokaisen kiusattu lihaksisto sai hetken rauhan. Yöllä vähän tuuli ja yritti sadellakin. Lisäjännitettä antoivat vanhat kelot, jotka jo 100 vuotta olivat olleet pystyssä, eivätkä kaatuneet nytkään meidän päällemme. Aamulla taas polku kutsui kulkijaa ja päivä kului kierrellen ja kaarrellen kansallispuiston laitaosia. Yöksi tulimme Jaulin kämpän läheisyyteen ja pystytimme louteet synkkään metsään joen rantaan. Nuotiopaikkaa ei täällä ollut ja tarinatkin jäivät melko lyhyiksi. Hämärä ja pimeä tulivat jo ennen yhdeksää illalla, joten edessä oli pitkä, mutta ansaittu yö ennen kotiinlähtöä.
Ei niin synkkää yötä, ettei aamu tulisi. Jo ennen seitsemää puurokattilat kilisivät hämärässä kuusikossa, sillä ilman aamupuuroa päivästä ei tule mitään. Varhainen herätys johtui siitä, että olimme varanneet aamusaunan marjatilalta jo kello yhdeksäksi. Ilman sitä paluumme sivistyksen pariin olisi järkyttänyt kanssaihmisiä. Saunaan jäivät kaikki mukanamme tulleet metsän tuoksut. Kotiinpaluu olikin sitten enää pelkkä rutiinisuoritus, eikä siinä tarvittu juurikaan jalkalihaksia.
Perinne jatkuu ja ensi syksyn vaellus on jo muhimassa, minne sitten menemmekin. Jos tunnet kiinnostusta tällaiseen retkeilyyn, niin polulla on pituutta, sinne kyllä mahtuu. Tervetuloa mukaan. PW
