Kirjaudu sisään tai rekisteröidy
Jari Ilmonen tallusti kaverinsa kanssa erään karkkilalaisen järven jäällä nilkkoihin yltävässä lumessa. Kantamuksina miehillä oli kaira, lapio, jääsaha, parimetrinen rima, kuusennäreitä ja reput, joissa oli verkko ja narua.
Karkkilan Mielenterveysyhdistys Mielekkäät ry. on koonnut rivinsä kahden vuoden tauon jälkeen. Eilen tiistaina yhdistys vietti vertaistuki-iltaa, jossa tutustuttiin Mielenterveyden keskusliiton toimintaan, ja tehtiin Karkkilan yhdistystä tutuksi. Mielenterveyden ongelmat lisääntyvät jatkuvasti myös Karkkilassa, joten yhdistykselle on tarvetta.
Karkkilassa asuu paljon entisiä aktiiviurheilijoita, mutta harmillisen moni heistä on kypsän iän päivillään unohtunut neljän seinän sisälle. Tämän vuoksi Karkkilan Urheilijoiden veteraanijaoston puuhamiehet Eino Hellsten, Harri Lindfors ja Ismo Nikander, ynnä muu veteraanijaosto, ovat päättäneet ryhtyä toimeen.
Juha Salo ja Marko Stenberg lähtivät Arctic Lapland Rallyyn puolustamaan viime vuoden voittoa. Aivan ei voitto tullut. Mallikkaan suorituksen jälkeen Salo ja Stenberg sijoittautuivat kakkosiksi Esapekka Lapin viedessä jo toisen voittonsa. Eroa voittajaan kertyi 233 EK-kilometrin aikana 37,5 sekuntia.
Viikonloppuna 27.–29.1. pelattiin mittava kansainvälinen Ricoh-koripalloturnaus Vantaalla. Turnaus on suurimpia Suomessa vuosittain järjestettäviä koripallotapahtumia, ja siihen oli saapunut joukkueita myös Norjasta ja Venäjältä. Osallistuvien joukkueiden määrä oli 269, ja otteluita kertyi yhteensä 617.
Kaisa Äyrälä on hoitanut Karkkilan kaupungin eläinlääkärin viransijaisuutta elokuusta 2010 saakka.
Sarjataulukossa neljäntenä oleva Espoo Basket Team (EBT) voitti sunnuntaina 29.1. KaU Koriksen lukemin 80–67. Voitto oli espoolaisille tärkeä, sillä kamppailu eteläisen alueen neljästä divarikarsintapaikoista on kova. Kolme karsintapaikkaa menee melkoisella varmuudella Järvenpäälle, Keravalle ja Karkkilalle, mutta neljättä paikkaa kärkkyvät EBT:n lisäksi Kelohonka ja FC Passe.
Tiukentunut taloustilanne näkyy Karkkilan seurakunnassa toiminnan sopeuttamisena. Yksi sopeuttamistoimista kohdistui 60-prosenttiseen diakonian virkaan, joka on ollut toinen seurakunnan diakonian viroista. Se lakkautettiin helmikuun 1. päivästä lukien. Jäljelle jäänyt virka on diakoni Mervi Laamasen.
Lauantaina 28.1. pelattiin Karkkilassa Uudenmaan alueen petankin talvimestaruudesta. Kilpailu järjestettiin ensimmäisen kerran ja tarkoituksena oli kerätä Uudenmaan alueen TUL:n seurat kokoon.
Suomalaisten suosikkiruoka paistettu kala tirisee pannulla ja uunissa entistä useammin. Sesongin kalat hauki ja made maistuvat alkutalvesta myös höyryävinä keittoina. Kalan kasvava suosio näkyy niin kotikeittiöissä kuin ravintolamaailmassa.
Viron Muhun saarelta kohti Toscanan kyliä suunnistanut Sikke Sumari tunnustaa, että hänen vatsansa toinen kotiseutu on Italian Toscanassa sijaitseva Cretin kylä. Elämäniloa ja tarmoa puhkuvan naisen mukaan italialainen keittiö luottaa itseensä ja perinteisiinsä. Se pysyy muuttumattomana, vaikka koko muu maailma on innostunut molekyyleistä ja etanapuurosta.
Rallin SM-sarja jatkuu perjantaina Rovaniemellä. Arctic Lapland Rally eli Tunturiralli on kauden toinen osakilpailu. Juha Salo ja Marko Salminen lähtevät ralliin sarjakakkosina puolustamaan viime vuoden voittoaan.
Karkkilan kirjaston satutunnit palasivat joulutauolta perjantaina. Äitien ja isien, tarhatätien ja perhepäivähoitajien kannattaa nyt tarttua tilaisuuteen ja tuoda lapset kuulemaan, kun MLL:n satutädit lukevat satuja. Lisää lapsia kaivataan, sillä osa satutuntien viehätystä on juuri yhdessä kokeminen. Satuhetkiä varten kirjastoon on sisustettu uusi, viihtyisä ja rauhallinen soppi.
Hyviä uutisia pääkaupunkiseudulla työssä käyville ja joukkoliikennettä suosiville karkkilalaisille: HSL-alueelle (Helsingin seudun liikenne) suuntautuva työmatkalippu halpenee maaliskuun 1. päivästä lukien useita kymmeniä euroja. Karkkilan kaupunginhallitus päätti 16. tammikuuta, että kaupungin tukiosuus Karkkila-lipusta nousee nykyisestä 33 prosentista 50 prosenttiin.
PUS Basketin kaataminen vierasottelussa 14.1. lukemin 56–82 ja sunnuntain 22.1 kotivoitto UJ Äidistä 100–78 todistavat, että KaU Koris pystyy murtamaan hyvin ns. kaamosmasennuksen, joka nakertaa joukkueita sarjan keskipaikkeilla.
Presidentinvaalin ensimmäisen kierroksen äänestysprosentti oli Karkkilassa 69,8 prosenttia. Vuoden 2006 presidentinvaaliin verrattuna äänestysinto laski, sillä vuonna 2006 presidentinvaalissa äänesti 73,6 prosenttia karkkilalaisista äänioikeutetuista.
Presidentinvaalin toisella kierroksella ovat vastakkain kuusi vuotta sitten Tarja Haloselle niukasti hävinnyt Sauli Niinistö ja ensimmäisen kierroksen yllättäjä Pekka Haavisto. Suuri kysymys on nyt se, voimistuuko Haavisto-ilmiö edelleen ja nouseeko Haavisto todelliseksi haastajaksi Niinistölle. Vai tuleeko toisesta kierroksesta Paavo Lipposen ennakoima "läpihuutojuttu"?
Milloin viimeksi keskityit ruokailun aikana vain ja ainoastaan syömiseen? Useimmat meistä tekevät aina samaan aikaan jotain muuta: katsomme televisiota, selaamme lehteä, pohdimme työasioita tai neuvomme lasta läksyjenteossa. Tällöin tulee helposti syötyä liian nopeasti ja enemmän kuin olisi tarpeen.
Porkkana- tai palsternakkasose 500 g porkkanaa tai palsternakkaa 1,5 desiä vettä äidinmaitoa tai äidinmaidon korviketta Valikoi kaupasta pienikokoisia palsternakkoja.
Tiedättekö, mikä yhdistää 150–160-senttisiä punatukkaisia miehiä, jotka pukeutuvat glamour-tyyliin ja joiden aivokapasiteetti on nippa nappa riittänyt peruskoulun oppimäärään?Ettekö arvaa?He edustavat miestyyppiä, jota varatut naiset eivät missään...
Sinisilmäisiä suomalaisia viedään taas kuin kuoriämpäriä. Itämeren fosforikuormittaja paikallistettiin. Yllätys, yllätys, lähde löytyi Itämeren etelärannalta. Venäläinen Eurochem-lannoiteyhtiö valuttaa fosforia Itämereen yhtä paljon kuin kaikki...
Joko presidentinvaalit kyllästyttävät? Missä on ehdokkaiden glamour ja mediaseksikkyys?Niinpä. Ja syvällä siellä.Nyt onkin oiva hetki leikkiä ajatuksella, että Suomi olisi kuningaskunta. Ottaisimme kerrankin mallia Ruotsista, vaikka se muuten onkin...
Virkamies ystävystyy neuvottelujen vastapuolen kanssa kesken hankkeen, jonka arvo useita satoja miljoonia euroja. Vastapuoli tarjoaa neuvottelijalle paikan yrityksensä hallituksessa ja palkallisen työpaikan tämän vaimolle. Näin Helsingissä. Espoossa...
Kuinka lyhyt onkaan ihmismuisti. Asia on askarruttanut tutkijoita vuosisatojen ajan. On tehty apinakokeita ja vastaavia, mutta oikeaa vastausta ei ole löydetty.
Näitkö jotain mielenkiintoista? Tapahtuiko kotikadullasi tai läheisessä leikkipuistossa jotain sellaista, josta muidenkin olisi hyvä tietää? Onnistuitko nappaamaan kuvan yllättävästä sääilmiöstä tai hauskasta tapahtumasta?
Klikkaa tästä!
Olette aktiivinen paikallinen yhdistys tai seura ja haluatte toimintanne ja tapahtumanne laajan yleisön tietoon. Teiltä löytyy innokkaita kirjoittajia ja valokuvaajia. Haluatte nostaa esille kotipaikkanne tärkeitä asioita, ilmiöitä ja ihmisiä. Tutustu kumppanitoimintaan tästä.