Rautatie Karkkilaan aikaisintaan vuonna 2025

09.03.2010 13:45

Hanna Keränen

Helsinki-Forssa-Pori–radan esiselvitys 2010 on valmistunut. Esiselvityksellä Satakuntaliitto sekä Hämeen ja Uudenmaan liitot ovat selvittäneet millaista tarvetta ja mahdollisuuksia Forssan kautta kulkevalle Helsingin ja Porin väliselle rautatieyhteydelle olisi. Sen lisäksi, että nykyinen Valtatie 2 on yksi Suomen pääväylistä, nyt suunnitellun radan vaikutusalueella asuu noin 1,5 miljoonaa ihmistä ja että rautatiehanke tukee kestävää kehitystä ja joukkoliikennöinti vaikuttaa alentavasti energiankulutukseen.

Hoppua ei asian suhteen ole, sillä toteuttamisvalmiutta tavoitellaan vuoteen 2022 ja mahdollista valmistumisajankohtaa kaavaillaan vasta vuosille 2025-2035. Radan toteutumista edellyttää muun muassa riittävää asemakapasiteettia Helsingiltä sekä Espoon kaupunkiradan ja Vihti-Lohja–radan toteuttamista.

–Tässä ei ole kyse pelkästään radasta vaan käytännössä koko eteläisen Suomen liikenneinfrasta, toteaa Karkkilan kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Matti Kuusela.

Esiselvityksessä on huomioitu Karkkilan teknologiateollisuus, jota rata mahdollisesti tukisi. Esiselvityksessä on korostettu Karkkilan ja Vuosaaren välistä liikennöintiä, joka voisi olla esimerkiksi kaksi junaa/ vuorokausi.

Helsinki-Forssa-Pori–rata kulkisi 21 kunnan alueella ja noudattaisi pääsääntöisesti Valtatie 2:n linjausta. Esiselvityksessä on punnittu kolmea eri vaihtoehtoa. Suorimman vaihtoehdon mukaan rata kulkisi Helsingin seudulla Vihdin kautta Lohjalle.

Toinen vaihtoehto olisi liittyä suoraan rakenteilla olevaan kehärataan. Kolmantena vaihtoehtona olisi suora yhteys Forssasta Riihimäelle. Mikäli kolmanteen vaihtoehtoon päädyttäisiin, rata ei siis kulkisi Karkkilan kautta laisinkaan, toisin kuin ensimmäisessä ja toisessa vaihtoehdossa.

Nykyinen Helsingin ja Porin välinen rautatieliikennöinti tapahtuu Tampereen kautta. Välimatkaa on 321 kilometriä. Junalla matka-aika on reilut kolme tuntia. Suora Helsinki-Forssa-Pori rata lyhentäisi matkaa noin sadalla kilometrillä ja nopeuttaisi matka-aikaa parilla tunnilla.

–Karkkila on niin pieni paikka, että tuskin tänne asemaa saataisiin. Pääasia on, että pysäkki kuitenkin, Matti Kuusela summaa.

Esiselvityksessä radan positiivisia vaikutuksia perustellaan muun muassa Porin satamaa, Satakunnan kehitysmahdollisuuksia Porin ja Tampereen henkilöjunaliikennettä tukevana sekä Kokemäenjoen aluetta vahvistavana. Radalla olisi merkitys myös Humppilan lentokenttäprojektille sekä Forssan ekologistiikalle.

Kerro kaverille

Keskustelua aiheesta


Kumppanit

Värisilmäkisat 25.8.2010

Kesän viimeiset värisilmäkisat pidettiin 25.8 Käpylän kentällä. Tällä kerralla yli 7-vuotiaat urheilijanalut saivat kokeilla vähän pidempiä juoksumatkoja. Kesän värisilmäkisoissa kävi yhteensä 187 eri lasta tai nuorta urheilijaa, mikä on lähes kaksink... Lue lisää »

Värisilmäkisat 18.8.2010

Värisilmäkisojen tulosantia 18.8.2010. Tämän kerran kilpailuissa silmiinpistävintä oli rehti kannustus kilpakumppaneita kohtaan varsinkin korkeushypyssä. Lue lisää »

Värisilmäkisat 11.8.2010

Värisilmäkisat pidettiin Käpylässä 11.8.2010. Kilpailuun ilmoittautui 102 urheilijaa, joka on kilpailuhistorian ennätys. Uuden kentän vaikutus näkyy jo nyt huomattavana yleisurheiluinnostuksen kasvuna lasten keskuudessa. Lue lisää »


Kysymys

Pääseekö lapsesi kouluun turvallisesti?




Päivän puheenaihe - Ota kantaa!

Onko lapsesi koulutie turvallinen?

Onko lapsesi koulutie turvallinen? Sujuvatko kuljetukset hyvin? Peruskoulujen pitkämatkalaiset (1. - 2. luokkalaiset yli 3 km ja 3. - 9. luokkalaiset yli 5 km) oppilaat tulevat kouluilleen käyttäen julkisia kulkuneuvoja. Ellei julkista liikennettä v... Lue lisää »


Terveys

Keski-iän kriisit ovat pientä murrosiän rinnalla

Nuoruus on suurten mullistusten aikaa. Mieli myllertää ja keho muuttuu silmissä. Helsingin kaupungin koulu- ja opiskeluterveydenhuollossa työskentelevä lääketieteen ja kirurgian tohtori Hannu Penttinen muistuttaa, että muutamien vuosien aikana nuori... Lue lisää »


 

Aamuposti, Helsingin Uutiset, Iltalohja, Imatralainen Jyväskylän kaupunkilehti, Karkkilalainen, Keski-Uusimaa, Kuopion Kaupunkilehti, Lappeenrannan Uutiset Länsi-Uusimaa, Länsiväylä, Mäntsälän Viikkouutiset, Nurmijärven Uutiset, Seinäjoen Sanomat, Sipoon Sanomat, Tamperelainen, Turkulainen, Uusimaa, Vantaan Sanomat, Vihdin Uutiset, Viikkouutiset | Työ ja tekijät

Powered by eZ Publish