Häikäisevän komea Salome-näytelmä sai ensi-iltansa
11.03.2010 12:55
Virpi Lepistö
"Ajatella, että Karkkilassa näkee tällaista teatteria."
"Ei uskoisi, että harrastajavoimin saa aikaiseksi jotakin näin mahtavaa."
"Upea kokemus."
"Mitkä puvut, lavasteet ja maskit!"
Tällaisia kommentteja sai kuulla perjantaina, kun Karkkilan Työväen Näyttämön Salome-näytelmän ensi-ilta oli juuri päättynyt. Ja totta onkin, että Salome on ainutlaatuinen elämys Karkkilan kokoisessa kaupungissa. Vielä huikeammaksi asian tekee se, että harrastajat ovat saaneet kaiken tämän aikaan kahdessa kuukaudessa.
Ammattitaitoiset lavastesuunnittelijat ja -rakentajat Jukka Salmi ja Pertti Salmenjoki ovat loihtineet Karkkilasalin, luvalla sanoen ankealle lavalle, herkullisen miljöön. Ja alan ammattilaisia nämä miehet ovatkin. Lisäksi Oku Toropaisen valosuunnittelu ja syventää lavasteiden loihtimaa tunnelmaa.
Oma lukunsa ovat sitten loistokkaat puvut ja vahvat maskit. Timanttien loistosta ja kimalluksesta ei ole todellakaan säästelty. Niin ikään alan ammattilaisen, Tuula Takasen taidokkaasti suunnittelema ja kätevien ompelijoiden toteuttama vaatemaailma sekä Marianne Laineen ja Mika Nikanderin maskeeraus tarjoavat katsojalle mahdollisuuden sukeltaa hetkeksi pois arjesta, aina historialliseen Juudeaan asti.
Visuaalista komeutta lisäävät näytelmän monet tanssilliset osuudet, joiden koreografian takana on, kuinkas muuten, kuin oman alansa taituri Virpi Tummavuori. Yhdessä ohjaaja Mika Nikanderin kanssa Tummavuori on pitänyt huolta siitä, että näyttelijöiden liikkeet ja kehon kieli ovat hallittuja. Juuri tämä seikka pitää koko näytelmän "ryhdissä", alusta loppuun saakka.
Ohjaaja Nikanderin käden jälki tuo mieleen sarjan komeita kuvia, joiden sisällä tapahtuu erilaisia juonenkäänteitä.
Salome-näytelmän teksti perustuu Raamatun kertomuksiin sekä Salome-myyttiin. Alkuperäisen näytelmän käsikirjoitti Oscar Wilde ja sen kantaesitys nähtiin Pariisissa vuonna 1896. Alkuperäisestä, ranskankielisestä tekstistä Karkkilassa nähtävän näytelmän on suomentanut Jukka Salmi.
Salome on kuningatar Herodiaksen tytär. Herodias on mennyt naimisiin entisen miehensä veljen, kuningas Herodeksen kanssa. Nuoren Salomen kauneus on lumonnut Herodeksen, joka onkin yltiöpäisesti ihastunut tytärpuoleensa.
Näytelmän tapahtumapaikkana on Herodeksen ulkoterassi eräiden juhlien aikana. Isäpuolensa houkuttelemana Salome tanssii Seitsemän hunnun tanssin ja saa palkkioksi haluamansa - vankityrmässä viruvan ja ennustuksia laukovan profeetta Jokhaanaanin pään. Kuningatar Herodiasta ennustukset tuskastuttavat, etenkin kun juhlimaan saapuneet juutalaiset ja nasaretilaiset ryhtyvät kiistelemään uskonasioista. Viinin, tanssin ja punaisena loimottavan kuutamon loisteessa Herodeksen pihamaalla tapahtuu myös itsemurha.
Näytelmän roolitöistä nousee vahvasti esille kolme - Anne Koivusen Salome, Kari Mäkilän Herodes ja Kirsi Kahelan Herodias.
Salomen tyttömäisen viattomuuden muuttuminen lähes sairaalloisen himon riivaamaksi vampiksi on Anne Koivuselta mahtava suoritus. Hulluuden partaalla keikkuvan Herodeksen päähänpistot antavat vahvan näytön Kari Mäkilän näyttelijäntaidoista. Vahvaa näyttelijäntyötä nähdään myös raivoisan Herodiaksen oikkuja tulkitsevan Kirsi Kahelan lavatyöskentelyssä.
Kolmen juutalaisnaisen rooleissa Mari Niska, Katri Kettunen ja Rauni Akkanen antavat hienon näytteen elekielen merkityksestä lavalla. Nämä naiset kuhisevat ja pörhistelevät kutkuttavan hienosti. Uskonkiistoissa juutalaisten vastapuolena olevien nasaretilaisten esittäjät Erkki Vendelin ja Seppo Kataja tekevät roolinsa rauhallisesti, niin ikään elekieleen luottaen.
Profeetta Jokhaanaanin roolissa näyttelevä Sami Hämäläinen on lavalla ensikertalainen. Sopii vain kysyä miksi, sillä hänen olemuksensa ja syvä äänensä ovat kuin luotuja valokeilaan. Miehistä raamikkuutta tarjoavat myös Salomeen ihastuneen Narrabothin roolin tulkitseva Jussi Laurila, sotilaina nähtävät Juha Pellinen ja Lari Karisalmi sekä roomalaista Tigellinusta näyttelevä Seppo Kerha.
Ja sitten ne naiset. Ylväät noitanaiset - nuubialainen ja kappadokialainen - Outi ja Elina Sundberg hivelevät kulkiessaan niin miestä kuin miekkaakin. Herodiaan palvelijan roolissa Sari Kerha joutuu puolestaan tukahduttamaan tunteitaan. Eikä kuninkaan hovi olisi mitään ilman orjia, jotka paitsi palvelevat, myös esiintyvät tanssien. Orjien rooleissa sipsuttelevat Elisabet Pahk, Minea Mitrunen ja Veera Vendelin. Herodeksen hovissa ei vältytä kuolemaltakaan. Kuoleman enkelin roolissa tanssii Hanne Saarinen.
Salome-näytelmää esitetään Karkkilasalissa 12. ja 13.3. sekä 19. ja 20.3. Näytökset alkavat kello 19.
Keskustelua aiheesta
Keskustelupalstalle ei voi toistaiseksi jättää uusia viestejä klo 16:n ja klo 9:n välisenä aikana.




